tiistai 21. helmikuuta 2012

Vauvalahja ja pari pussukkaa

Kaveri toi mulle viime viikonloppuna kylässä ollessaan vähän tyynykankaan jämiä ja halusi niistä pussukan tai pari mikäli kangas riittäisi. Kankaasta sai juuri kaksi pussukkaa, isompi 18cm vetskarilla ja pienempi 15cm vetskarilla. Näyttävät tosin kuvassa jotenkin todella epämääräiseltä, livenä ehkä hieman nätimmän malliset! Tosin vetskarin laitto siististi ei vieläkään oikein ole mun vahvinta osaamista...


Fabriinasta tilaamastani kankaasta syntyi Ottobren 1/12 kaavalla Happy squirrel body koossa 62cm. Pituuden otin seuraavasta koosta, että ei ihan heti jää pieneksi. Tämä onnistui omasta mielestänikin tosi hyvin! Oon tehnyt ehkä kolme bodya ennen tätä enkä oo koskaan saanut kanttauksia noin siistin näköisesti! Tarkoitus olisi tehdä tähän vielä housut, kunhan saan jostain sopivan väristä ruskeaa kangasta. Paikallisissa kangaskaupoissa oli vain semmoista ihan ohkaista lurua :( Että mikäli jollakin löytyisi tuohon sopivaa ruskeaa trikoota/velouria/joustista niin voisin ostaa semmoisen 62cm housujen verran! Ihastuin kankaaseen niin paljon, että taidan tehdä siitä itselle uuden pipon (niiden miljoonan entisen kaveriksi)....


3 kommenttia: