torstai 11. marraskuuta 2021

Havukranssi pihalle

Satuin yksi päivä bongaamaan Facebookin kirpparilla, kun ystävä etsi itselleen havukranssin tekijää. Siinäpä sitten tuumailin, että olisipa kiva saada itsellekin sellainen pihalle ja eihän se auttanut kuin tehdä! Meidän lähimetsästä on kaadettu tässä syksyn aikana melkoisesti puita, joten sinne siis vaan muovipussin kanssa katsomaan, että kuinkahan kellastuneita ne kaadettujen puiden havut on! Ihan tarpeeksi vihreitä omaan makuun. Niitä sieltä sitten kassillisen keräsin yksi päivä töiden jälkeen ja toin sisälle kuivumaan.

Otinpa mukaan vielä läjän kuivuneita kesäkukkiakin tuosta pellolta ajatellen, että nekin voisivat olla ihan kivat tuolla havujen seassa. Voihan ne aina heittää pois jos niitä ei tulekaan käytettyä.

Halusin sellaisen kranssin, että se ei olisi liian jouluinen ja voisin laittaa sen heti roikkumaan tuohon etuoven viereen. Ja luonnollisesti tästä sitten tuli taas mun tyylillä melko överi, mut mun mielestä ihan hyvällä tavalla!

Aiemmista sisäkransseista mulla oli jäänyt noita rautaisia kehikkoja, joten niitäkään ei tarvinnut erikseen ostaa. Tälle jäi hintaa siis nolla euroa ja olen tosi yllättynyt siitä, kuinka kiva tästä lopulta tulikaan. Aluksi nimittäin näytti siltä, että tästä ei tule mitään ja kranssi on kamalan näköinen muotopuoli. Pistin ystävälle kuvan ja kirjoitinkin viestiin, että oon vieläkin vähän hämmästynyt siitä, että tää on oikeasti mun tekemä!

Mies oli reissussa, joten piti käydä kaivaan varastosta naula ja laittaa se saman tien itse tuohon seinälle roikkumaan. Löysin vain minipieniä nauloja, mutta onneksi se just sillä pysyy. Ruuveja olisi ollut kyllä vaikka muille jakaa. Pistin sen tuohon Puine-tervetuliaiskyltin viereen ottamaan vieraat vastaan. Just sopiva tila oli tuossa ja ikkunan välissä. Oveen en viitsinyt laittaa kun ois pitänyt tehdä jälki kiinnitystä varten ja siinä on ne ikkunat, niin vois olla vähän hassu muutenkin. Nää on kyllä just näitä mun tyypillisiä projekteja, että pitää heti just nyt tehdä kun saa päähän ja siinä ei sit muu auta ku alkaa hommiin :D Mut tulipa tehtyä niin on pois päiväjärjestyksestä! Kukkapöydän kanssa kuitenkin maltoin vissiin toista viikkoa, ennen kuin saatiin projekti tulille.

2 kommenttia: