perjantai 19. maaliskuuta 2021

Suunnitelmia arkieteiseen

Meille tulee eteisen yhteyteen kompakti kuuden neliön arkieteinen. Olen aika paljon pyöritellyt ja miettinyt, että miten nuo neliöt saisi kaikista parhaiten käyttöön. Alunperin piti laittaa sinne ainoastaan kiskoilla olevia hyllylevyjä ja koreja, mutta päädyttiin kuitenkin laittaamaan kiinteä kaluste sekä niitä säädettäviä levyjä erikseen. Ei ole ihan niin sekavan näköinen tila sitten.

Arkieteinen jää eteisen vasemmalle puolelle ja sen rajaa pois näkyvistä seinän sisään liukuva, musta liukuovi. Tähän alareunaan eli arkieteisen ovesta katsottuna vasemmalle tulee se kiinteä kaluste ja tuonne loppuseinälle sitten hyllyjä, samoin kuin tuonne ruokakomeron vastaiselle seinälle. Ajattelin, että tuohon pikkuseinälle saa vaikka kenkiä säilytykseen koko seinän korkeudelta. Niitä kun viiden hengen perheessä riittää.

Tuohon wc:n vastaiselle seinälle olen tilannut jo *House Doctorin naulakot, koska niissä näyttää olevan tarpeeksi syvästi tuota koukkua, että mahtuu vaikka useampi takki tarvittaessa roikkumaan yhdestä koukusta. Näitä tulisi kaksi peräkkäin eli yhteensä 12 koukkua. Näihin voisi sitten ripustaa myös reppua tai pyöräilykypärää jne. Melkein voisi olla kypärille vaikka omat koukut vielä ylemmässä rivissä, koska ne vievät kiitettävästi tilaa naulakosta. Näiden alle voisi ehkä miettiä myös kenkätelinettä lasten kengille.

*mainoslinkki

Alla näkyy kuvia meidän kalusteista eli arkieteiseen tulee kaksi korkeaa kaappia, jossa toisessa lasten asusteille koreja ja toisessa myös rekkitilaa takeille. Penkille voi sitten istua pukemaan tai todellisuudessahan tuo varmasti kerää vaan kaiken roinan! Yläkaappeihin voi säilöä sitten kaikkea jemmavaatetta tai väärän kauden tavaraa. Kaapin päälle jää sen verran tilaa, että voidaan säilyttää tarvittaessa siellä esimerkiksi meidän ilmatäytteiset makuualustat, joita pitäisi säilyttää auki. Tuolta ne eivät näy mihinkään.

Kuva Omega keittiöt / Susanne Heikkinen

Tässä kuvassa näkyy, että peräseinälle tulee hyllyjä myös, lisää rekkitilaa sekä kenkähyllyjä alas. Rekeissä voi kesällä säilyttää talvivaatteita ja toisin päin. Uskon, että ollaan saatu kyllä aika hyvin ihan kaikki neliöt ja seinätila käytettyä tästä arkieteisestä. Tuo kaluste oli hyvä ajatus, sillä se kuitenkin rauhoittaa tilaa. Jos olisi pelkkiä avohyllyjä niin tila olisi varmasti melko paljon levottomampi.

Arkieteisessä on siis tarkoitus säilyttää harrastuskamoja, urheiluvaatteita ja välineitä, lasten arkivaatteita ja kenkiä sekä meidän väärän kauden vaatteita. Meidän aikuisten omat, jatkuvassa käytössä olevat takit sekä asusteet tulevat olemaan eteisen liukuovikaapissa. Vielä pitää vähän miettiä, että miten meidän kenkäsäilytys ratkaistaan. Eli jaksaako omat kengät aina kantaa tuonne eteisen liukuovikaappiin vai pitääkö eteisen penkin alle laittaa joku matto jonka päälle ne parit käyttökengät voi potkaista.

Olisko kellään sellaista eteistä, missä liukuovikaappi ei ole ihan oven vieressä? Miten teillä on kenkäsäilytys ratkaistu?

Kuva Omega keittiöt / Susanne Heikkinen

Arkieteisen materiaalit tulevat olemaan tilan pienuuden vuoksi vaaleita, mustilla yksityiskohdilla. Kaapistot ja hyllyt tulevat olemaan valkoiset ja kalusteen keskiosa todennäköisesti valkolakattua Cent listojen Dyyni-paneelia. Lattiassa on sama laatta kuin eteisessä eli Pukkilan Landstone white koossa 60x60. Tuonne tilaan olisi kelvannut halvempikin laatta, mutta jotenkin olisi outoa valita sinne eri laatta kuin eteiseen, koska tila on kuitenkin oven ollessa auki yhtenäistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti