maanantai 10. elokuuta 2020

Pyhä-Nattanen lasten kanssa


Tämän vuoden kesälomareissu meidän perheellä (satojen muiden perheiden tavoin) suuntautui Lappiin. Tarkemmin Saariselälle. Vuokrasimme Saariselän keskustasta asunnon, jossa olimme neljä yötä tutustuen alueeseen päiväretkien muodossa. Teen useamman postauksen kohteista, joissa kävimme, niin ei tule sataa kuvaa per postaus. Maisemat nimittäin olivat kaikkien kuvien arvoiset!


Heti ensimmäisenä päivänä perillä lähdimme valloittamaan Pyhä-Nattasen. Tämä oli paikka, minkä vuoksi halusin juuri Saariselälle. Näin siitä etukäteen kuvia netissä ja rakastuin ensi silmäyksellä, mikäli se on mahdollista paikkojen suhteen. Pyhä-Nattanen ei itse asiassa ole edes Saariselällä vaan Sodankylässä pienen ajomatkan päässä. Reitin lähtöpiste on osoitteessa Sompiojärventie 916, missä on ensimmäinen parkkipaikka. Tästä jos lähdet kiertämään myötäpäivää eli lähdet parkkikselta metsään, kierrät pidemmän, noin viiden kilometrin mittaisen reitin. Tähän suuntaan kiertäessä kiipeät isoja kivenlohkareita ylöspäin, mikä voi jopa olla helpompaa kuin niiden päällä alas tuleminen. Jos haluat mennä suorinta (ja lyhyintä) reittiä huipulle, jatka autolla vielä kilometrin verran eteenpäin niin pääset toiselle parkkipaikalle. Tästä menevä reitti on hyväkulkuinen polku.


 Alkumatka oli lapsille melko tylsää mentävää, sillä tavallista metsää näkevät kotikonnuille suuntaavillakin retkillä ihan tarpeeksi ja valtava paarmalauma esti pysähdystaukojen pitämisen metsän keskellä. Niinpä jouduttiin kulkemaan koko metsäpätkä pysähtymättä, pientä juomataukoa lukuun ottamatta.

Olin lukenut etukäteen, että reitti on melkoisen kallioinen ja epätasainen, mutta pieni epätoivo meinasi hiipiä takaraivoon, kun metsän jälkeen valkeni tuo kivikko-osuus, joka kesti melkein tunturin laelle asti. Mietin itsekseni, että päästäänköhän me ikinä lasten kanssa ylös asti. Huoli oli turha ja lapsista tämä taisi olla paras osuus, niin reippaasti varsinkin Viia kirmasi kiviä pitkin, vaikka pienin meistä olikin. Veti välillä myös ylimääräisiä lenkkejä, koska oli vain kiva mennä eri reittiä mistä "polku" meni.


Jotta ei miltään lisäactioneilta vältytty, tuli yhdelle lapsista tietenkin vessaa vaativa hätä ja ylös piti päästä pian. Niinpä hiihdettiin menemään mullekin ihan reipasta kyytiä kivien päällä ja polkuja pitkin ja ehdittiin vessaan! Kyllä tuolla vessassa kelpasikin käydä, sillä se oli hienoin vessa missä olen ikinä itsekään käynyt! Tai no, ei se vessa ollut hienoin vaan ne maisemat :)






Pyhä-Nattasten erityispiirre ovat sen toorit eli nuo hassun näköiset kivikasat, jotka näyttävät siltä, että ihminen olisi ne rakentanut. Tosi asiassa ne ovat kallion sisintä, joka on jäänyt jäljelle kun ympärillä oleva kallio on aikojen saatossa kulunut siitä pois. Vaikuttavia nuo toorit olivatkin ja niitä on ennen muinoin pidetty pyhinä paikkoina, mitä en yhtään ihmettele.



Maisemat tuolta noin puolen kilometrin korkeudessa vedenpinnasta olivat arvatenkin huikeat. Lapsetkin jaksoivat ihastella näkymiä ja kirmailla kiveltä toiselle eikä mitään valitusta tylsistymisestä kuulunut, mikä on jo saavutus sinänsä. Ehkä heilläkin huipun erilaiset maisemat saivat unohtamaan sen tylsän patikoinnin mikä ensin piti tehdä saadakseen palkinnon. Tuolla olisi voinut kyllä olla ja istuskella ties kuinka kauan. Sen verran huikeat nuo maisemat olivat ja tuntui, kun olisi ollut ihan eri ajassa ja paikassa. Ehkä siellä, missä aikoinaan on uskottu jumalien asuvan tuolla.


Sitä jotenkin "turtuu" näihin Suomen maisemiin ja pitää niitä niin itsestäänselvyytenä, että välillä on hyvä herätä siihen, että meillä on uskomattoman upea maa, joka tarjoaa monenlaisia nähtävyyksiä. Vaikka meillä ei kotopuolessa olekaan hienoja tuntureita, on siellä muunlaista kaunista nähtävää. Ehkä ne silmät aukeavat kun käy välillä vähän kauempana katsomassa toisenlaisia näkymiä. Tänä kesänä ja keväänä on kyllä Instagram antanut parastaan siinä mielessä, että olen nähnyt toinen toistaan upeampia maisemia ja seurannut huikeita retkiä kotimaassamme useammallakin tilillä.


Mekin haaveiltiin monen muun tavoin Norjan reissusta tänä kesänä, vaan ei haluttu koronan vuoksi sinne mennä, vaikka siellä aika eristyksissä olisi voinutkin elää. Kun mietittiin lomaa, ei edes tiedetty, että aukeaako rajat, joten pidimme järkevimpänä varata mökin Suomen puolelta. Ihan hyvä päätös oli tämä, ehtii sinne Norjaan myöhemminkin kun ei ne maisemat sieltä mihinkään ole katoamassa. Ehkä menemme sinne sitten kun kaikki muut suomalaiset pääsevät taas matkustamaan aurinkorannoille ilman pelkoa koronasta.

Paljon on mediassa puhuttu siitä, että korona räjäytti kansallispuistot ja lapin, vaan tuolla sai olla suhteellisen rauhassa. Yhtä aikaa huipulla oli muutamia seurueita, jotka ehtivät vaihtuakin sinä aikana kun me oltiin tuolla.


Päällä on päivätupa, jossa yöpyminen ei ole sallittua, mutta päivisin sitä sai käyttää sateensuojana tai vaikka ruuanlaittopaikkana. Meilläkin oli trangia mukana ja paistelimme tuvassa makkarat sillä aikaa kun pihalla oli pieni sadekuuro. Tupa oli hyvin varusteltu ja siellä oli kaasuliesi sekä kamina, johon myös puita. Lapsille oltiin varattu ylläriksi vähän karkkia sekä limpparia palkinnoksi hienosta kiipeilyurakasta :)




Lopuksi keiteltiin vielä teet ja kahvit siinä odotellessa sateen loppumista ja alettiin valmistautua jättämään jäähyväiset tuolle uskomattomalle paikalle. Alaspäin mennessä polku oli helppokulkuinen ja sen tulimmekin melko nopeasti alas asti. Tunturin juurelta on vielä kilometrin mittainen sorapätkä ennen parkkipaikalle saapumista ja ihan viimeisillä metreillä alkoi Viiallakin muka väsy painaa ja piti päästä reppuselkään.



Reitin kokonaispituus oli siis 7km ja meidän lapset iältään 10,7 ja 5 jaksoivat sen hyvin kävellä. Toki tähän vaikuttaa varmaan sekin, että paljonko lapset ovat tottuneet kävelemään. Varsinkin tuo kiipeäminen oli kuitenkin aika rankka. Toisaalta taas en tiedä, olisinko uskaltanut itse kiipeillä tuota reittiä vaikkapa lapsi repussa selässä. Sinänsä oli siis hyvä, että reppu jätettiin suosiolla mökille eikä me sitä enää tarvittukaan koko reissun aikana.



Jo tämän ensimmäisen reissupäivän jälkeen olin niin onnellinen siitä, että päätettiin lähteä lappiin. Tavallaan olen kiitollinen myös koronasta (ainoastaan) siinä mielessä, että tuli harrastettua kotimaanmatkailua. Monesti olen kyllä miettinyt, että lappi olisi kiva kohde, vaan yleensä reissubudjetti on käytetty jonnekin ulkomaille, eikä sen vuoksi ole voitu enää tehdä toista kallista reissua. Nyt kyllä mentiin aika pienellä budjetilla, kun saatiin edullinen asunto ja tehtiin ruuatkin asunnolla pääsääntöisesti. Retkeily kun itsessään ei maksa kuin eväiden verran jos vehkeet on jo valmiiksi olemassa :)


Pyhä-Nattanen kokemuksia

Negatiivinen puolihan tuossa on se, että tekee mieli takaisin! Näkemään vielä niitä kaikkia hienoja paikkoja, mitä ei mitenkään ehditty nyt nähdä. Ja haaveena olisi tehdä joku vaellus ihan aikuisten kesken joskus. Sellainen ihan useamman yön juttu! Ehkä ensi kesänä sitten?


4 kommenttia: