*yhteistyössä Paapii
Sain tässä keväällä arvostelukappaleen kirjasta Paapiin kaavakirja naisille. Linkistä pääset selaamaan kuvia, jossa näet kirjan malleista kuvia, niin ei tarvitse osaa sikaa säkissä.
Kirjassa on monipuolisesti erilaisia kaavoja ja todella laajat koot kaavoissa (xxs-xxxxl), joten ei ainakaan jää ompelu siitä kiinni, että omaa kokoa ei löydy! Kirjan kuvitus on kaunis ja ompeluohjeet mielestäni selkeitä myös vasta-alkajille. Moni kaava on myös sellainen, että hieman muokkaamalla alkuperäistä saa taas uuden version, jos on kokeneempi ompelija. Minusta on hienoa aina löytää kaava, joka istuu esimerkiksi yläosasta sellaisenaan niin siitä on helppo sitten muokata erilaisia variaatioita, jos kirjan versiot on jo käyty läpi :)
Ompeluaikaa itselle on ollut valitettavan vähän, mutta yksi viikonloppu päätin sen verran varastaa aikaa ompelulle, että pääsin testaamaan ensimmäistä kaavaa kirjasta. Ensimmäiseksi vaatteeksi valikoitui Halla, johon ihastuin nähdessäni kuvia eräässä ompeluryhmässä. Kaava on oikeasti tarkoitettu joustocollegelle, joten valitsin riskillä koon M, koska tein tämän trikoosta. Olen surkea mittomaan kaavoja, joten teen aina hieman summan mutikassa jonkin koon mukaan. Tässä yläosa istuu oikeastaan täydellisesti, mutta alaosa oli himpun tiukempi mitä toivoin. Itselle vinkkinä, että ehkä kannattaa opetella käyttämään niitä kirjan kokotaulukoita!
Olen pidentänyt kaavaan helmaa, koska halusin leggariversion, koska käytän niin vähän housuja. Alakuvassa näkyy kirjan kuva ja oikea pituus eli juuri pyllyn peittävä.
En yleensä osaa pitää kauluksellisia vaatteita, koska ne ahdistavat mun kaulaa helposti ja tulee semmoinen tukahduttava tunne. Vähän riskillä siis otin tämän mallin. Tässä kuitenkin tuo kaulus on iso ja se kaula-aukko kauluksen alla on myös iso eli kaulus (vai huppu?) ei tule kaulaa vasten.
Hitsi kun en tajunnut ottaa tuosta huppukauluksesta sivukuvaa! Tuo on siis normaalisti löysä kaulus, vähän kuin vesiputouspääntie, mutta sen saa nostettua myös hupuksi! Lisäksi kun vetää takin päälle niin tuon kauluksen saa vähän kuin tuubihuiviksi takin päälle :) Laitoin siitä Instaan kuvankin.
Suosittelenpa muuten samalla hankkimaan sen Paapiin kaavakirjan lapsille! Siinä on maailman paras leggarikaava hoikalle lapselle. Näyttää olevan muuten melkein puoleen hintaan Paapiilla tuo lasten kirja, jos olet sen aikonut hankkia. Ja nyt monella on varmaan enemmän aikaa ommellakin, jos sattuu olemaan vaikka koronakaranteeniussa kotona.
Onko sulle nämä Paapiin kaavakirjat tuttuja entuudestaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti