Seikkailulla Latviasta Viroon

Palaan vielä näin harmaana marraskuun päivänä takaisin meidän kesälomareissulle Viroon. Meitähän ei kelit suosineet, joten käytimme yhden päivän siihen, että ajelimme sateisessa kelissä Latvian puolelle Ainaziin. Tuo paikkahan tunnetaan ainakin suomalaisten keskuudessa tasan yhdestä asiasta ja se on Superalko (ja ehkä siellä oli toinenkin viinakauppa, eli saatetaan se tuntea kahdestakin asiasta). Miehen jo menneitä 40v-juhlia silmällä pitäen saatoimme itsekin asioida tuossa kuuluisassa kaupassa.

Yritin kuitenkin googlesta katsoa, että mitä nähtävää tuolla Ainazissa olisi. Nopean etsimisen tuloksena selvisi, että ei juuri mitään paitsi se viinakauppa. Yhden nähtävyyden löysin eli tämän vanhan tien, jota pitkin laivoista on tuotu tavaraa maihin ja 1800-luvulla Ainazin on ollut tunnettu laivanrakennuskaupunki. Näin kuvia tuosta tiestä, mutta sen löytäminen osoittautuikin sitten haasteellisemmaksi kun Google johdatteli meitä väärään paikkaan. Etsiessämme tietä rajavartiolaitoksen auto pysäytti meidät, sillä olimmekin huomaamattamme menneet ihan rajan viereen. Heiltä sitten kysäisimme reittiä ja selvisi, että olemme ihan polun alkupäässä, mistä kivitielle pääsi.

Paikalle mentiin ihan tuollaista lautatietä pitkin ja sitten polku muuttui vanhaksi mukulakivipoluksi. Pituuttakin polulla oli jonkin verran. Todella kaunis kuvauspaikka!

Koska sää oli huono, ei pidetty mitään kiirettä Pärnuun ajamisen kanssa vaan ajelimme rauhassa pientä rannikkotietä pitkin ja pysähdyimme eräällä leirintäalueella katselemaan miltä merenrannassa näytti. Tuo oli joku itsepalveluleirintäalue, jossa oli metsän keskellä vaunuja ja telttoja ja vähän väliä pieniä nuotiokatoksia ja siellä se porukka majoittui kylmässä ja sateisessa ilmassa.

Me ollaan matkailijoina ehkä vähän tällaisia päämäärättömiä haahuilijoita ja tykätään poistua isommilta reiteiltä tai käydä tsekkaan, että "mitäs tuolta löytyykään". Ja se just onkin parasta, että löytää kaikkia sellaisia paikkoja, jotka olisi jäänyt käymättä, jos olisi palannut takaisin moottoritietä pitkin. Tuo Viron ja Latvian rannikkotie oli tosi mukava ja sen varrella oli ihania, hieman vanhanaikaisen oloisia pikkukyliä.

Tien varressa mies bongasi jonkun ufokyltin ja käänsimme auton seuraavassa risteyksessä ja palasimme takaisin katsomaan, että mikä paikka se tuollainen ufokyltillä varustettu oikein on.

Selvisi, että paikka oli leirikeskus, jossa ennen muinoin kosmonautit kävivät lomailemassa. Tämä paikka oli kuulemma aurinkoihin Venäjän länsipuolella. Paikalla toimi vielä lomamökkejä sekä ravintola, jossa oli illalla häät ja sitä koristeltiin meidän käynnin aikana juhlakuntoon.

Tuo leirintäalue itsessään ei ollut häävikään nähtävyys, mutta oman viehätyksensä paikalle antoivat rapistuneet loma-asunnot, jotka ovat aikoinaan olleet varmasti erittäin hulppeita. Olohuoneissa oli lattiasta kattoon merelle antavat ikkunat ja muutenkin talot näyttivät siltä, että ne on aikoinaan rakennettu paremmiksi asunnoiksi.

Olen aiemminkin maininnut täällä, varmasti useaan kertaan, että ränsistyneet ja vanhat talot viehättävät minua omalla, karulla tavallaan. Jotenkin niistä aistii sen menneisyyden ja mielessä alkaa liikkua erilaisia versioita siitä, millaista elämää niissä on aikoinaan vietetty. Kyselin tästä outojen talojen viehätyksestä kesällä Instassa ja aika moni muukin tykkäsi fiilistellä hylättyjä taloja.

Tuolta lähdimme ajamaan takaisin kohti Pärnua, mutta teimme vielä yhden pysähdyksen. Mennessä Latviaan huomasimme erään ison levikkeen tien varrella ja mietimme, että miksi siellä oli paljon autoja. Takaisin tullessa päätimme käydä kurkkaamassa, että mikäs homma tuolla oli meneillään ja päädyimme kolmen kilometrin mittaiselle luontopolulle!

Tuolta levikkeeltä nimittäin lähti polku, joka kuljetti ensin korkealle näköalatornille ja siitä vielä mahtavien suomaisemien läpi takaisin metsään ja tielle. Tuolla yritettiin elvyttää suoaluetta ja siellä tehtiin sen vuoksi jotain maatöitä. Hienon näköinen oli ainakin tuo osuus, missä luontopolku kiersi ja matkan varrella oli valtavasti isoja mustikan mollukoita!

Kaikki nämä hienot ja mielenkiintoiset paikat löysimme vain poikkeamalla hieman syrjään siitä isoimmasta tiestä ja antamalla uteliaisuudelle mahdollisuuden. Huomattavasti tylsempi päivä olisi tullut jos olisimme posottaneet vain suorinta tietä takaisin vuokra-asunnollemme pitämään sadetta. Nyt muutaman tunnin reissuun vierähti lähes koko päivä, mutta sen jälkeen meillä oli taas uusia kokemuksia taskut täynnä.  Tytöillä taskuissa oli kyllä kokemusten lisäksi myös simpukoita ja kiviä...

Millaisia matkaajia te olette? Harrastatteko te tämmöistä paikkojen tutkimista ja reiteiltä poikkeamista?