torstai 16. kesäkuuta 2016

Yksivuotiaan juhlavaatteet

Halusin ommella Viialle yksivuotisjuhliin jotain Pompin tyllihameen kaveriksi. Olen huomannut, että tuohon väriin on todella vaikea yhdistää yhtään mitään muuta väriä, joten valitsin väriksi tylsän mustan ja kultaisen tekstin, koska hameen vyötärössäkin on kultaa. Pinterestistä selailin ideoita ja tämmöisen sitten lopulta tein. En halunnut pelkkää numero ykköstä, joten valitsin tekstin. Body on tavallinen body, johon lisäsin frillahihat.


For minis and mommies-verkkokaupasta tilastin ihanat nahkaiset tossut, joita olen haaveillut jo ties kuinka kauan. Nyt nämä kuitenkin tulevat eniten hyötykäyttöön, kun Viia on alkanut kävellä koko ajan enemmän niin ei luista jalat alta. Meidän laminaatti on niin liukasta ja kaikissa sukissa ei ole kunnon jarruja. Ja onhan nämä nyt vaan niin syötävän ihanat, että ei oo tosikaan! Viialla on jo koko 12-18kk, eikä näissäkään ole juurikaan kasvunvaraa. Isojalkaisia lapsia meillä on kaikki, ihan niin kuin minäkin.





Me ei oikein osattu toivoa Viialle mitään lahjaksi, mutta paketeista paljastui hiekkaleluja (mistä olikin jo puute edellisten hajottua), vaatteita ja muutama puulelu. Lisäksi saatiin rahaa, jotka ajattelin käyttää syksyllä kun joutuu hoitokampetta ostamaan.


Viia ei oikein ymmärtänyt pakettien päälle, vaikkakin sisällöt kiinnostivat.


Tuleekohan sieltä lisää lahjoja?


Juhlat olivat onnistuneet ja sopivan kokoiset, että kaikkien kanssa ehti vaihtaa kuulumisia. Saatiin vielä miehen veljen perhe meille yökylään ja lapset valvoivat huoneissaan kymmeneen, ennen kuin malttoivat mennä nukkumaan! Aamulla tietenkin ennen seiskaa sitten taas ylös...


Nyt pitäisi alkaa miettiä, että minkälaisia 1v-kuvia me Viiasta haluttais ottaa. Näin kesäaikaan ois mahdollisuus mennä ulos ottamaan ja voi olla, että se tilaisuus hyödynnetään. Pitäisi vaan keksiä tyyli ja vaatetus. Haluaisin ehkä kuviin jotain tämmöistä tyllijuttua, mutta myös sen lisäksi jotain yksinkertaisempaa, että olisi enemmän saman tyylinen kuin Aavan yksivuotiskuvat.

1 kommentti:

  1. Olipas 1-v neiti niin nätisti puettu, että.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista