perjantai 7. marraskuuta 2014

1v Kuvaukset

Kuten jo aiemmin sanoin, meillä kävi sunnuntaina valokuvaaja Jenni Rajaniemi ottamassa kuvia lähinnä Aavasta ja siinä sivussa sitten myös meistä muistakin. Jennin löytää myös facebookista täältä. Jännityksellä odoteltiin kuvia saapuvaksi ja eilen me ne sitten saatiin. Illalla katseltiin kuvia läpi ja huomattiin, että on todella vaikea päättää, että mistä teetetään itselle isot kuvat ja mitä laitetaan kummeille ja sukulaisille. Kuvat ovat juuri niin ihania kun ajattelinkin!


Minusta oli nappiveto valita kuvaaja, joka tulee kotiin kuvaamaan. Vieras kuvaaja ja oudot, välkkyvät valot voivat jo itsessään aiheuttaa lapselle jännitystä ja pelkoa ja jos siihen vielä yhdistettäisiin studio-olosuhteet, niin ei kuvista välttämättä ole niin helppo saada hyviä ja iloisia. Myös Veetin kuvat otettiin aikoinaan vanhassa asunnossamme. Kummallakin kerroilla kuvaukset ovat sujuneet hyvin, eivätkä lapset ole vierastaneet tilannetta yhtään. Ehkä osittain juuri sen vuoksi, että ympäristö on tuttu.



Kuvaajan valinta oli todella helppo, sillä Jenni on meille jo entuudestaan tuttu ja myös Aavan kummien lapsen yksivuotiskuvat ovat hänen käsialaansa. Niiden kuvien näkeminen vakuutti minut siitä, että meidän kuvaaja on löytynyt.


Yritettiin ottaa muutama sisaruskuva, mutta Veeti ei tosiaan ollut kovin yhteistyökykyine. Onneksi on edes muutama otos, missä saatiin vähän hymyäkin kuviin!


Veetistä ei ole otettu sen yksivuotiskuvan jälkeen virallisia vuosikuvia, joten ottettiin nyt muutama neljävuotiskuva.


Kuvaukset hoidettiin Aavan makuuhuoneessa, josta löytyi valmiiksi valkoinen seinä ja lattia. Sänky vain siirrettiin pois edestä, niin studio oli valmis. Aava oli todella hyväntuulinen ja naureskeli kameralle koko ajan, eikä vierastanut Jenniä yhtään.




Lopussa oli tarkoitus ottaa muutama perhepotrettikin lasten jaksamisen mukaan ja pari kuvaa ehdittiin ottaa, ennen kuin lasten mielenkiinto loppui täysin. Alempaan kuvaan lapset on jo lahjottu paikoilleen muroilla. Eräässä kuvassa molempien kädet ovatkin suussa :)



Helmet ja palikat sekä Aavan alkukuvissa esiintyvä panta ovat Jenniltä saatua kuvasrekvisiittaa.






Kaikki kuvat ovat ihania, mutta jotenkin tämä alempi kuva (jota vilautinkin jo tuolla fb-sivujen puolella) on mielestäni pysäyttävä. Nuo silmät tässä kuvassa ovat joain uskomatonta, kun ovat niin siniset. Aavan silmien väristä annetaankin usein kommentteja, että ovat todella siniset!


Saatiin digikuvat itsellemme, että saamme teettää niistä sitten itse haluamamme kuvat missä tahdomme ja tämä oli se yksi ehto itselle, että kuvat pitää saada digitaalisena omaan käyttöön. Kaikista kuvista on värillinen että mustavalkoinen versio. Eli tuplasti vaikeampaa päättää! Iso kiitos vielä kuvaajalle! Suosittelen kyllä ehdottomasti muillekin, jos on tarvetta.

Mikä teistä on paras kuva?



15 kommenttia:

  1. Onpa aivan ihania kuvia! Mun mielestä paras on tuo kuudenneksi alin,missä Aava seisoo ja katsoo ylöspäin :)

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia, valinnan vaikeus juu! Veetistä aivan ihana tuo yksittäinen kuva :-D
    Montakin ns. parasta kuvaa löysin...esim palikkakuva jossa Aavalla molemmissa käsissä palikat. Tykkään toiminnallisista, "normaaleista" kuvista. En niinkään asetelluista.
    Mutta on teillä mieluinen vaikkakin hankala tehtävä ;-) Toivon samantyyppistä "ongelmaa", kun meidän maksujen päiväkotikuvat on otettu.
    -KatiK

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihania kuvia! <3
    Toisiks alin on ehkä oma lemppari. Muutkin on kyllä todella hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä yks munkin lemppareista ja siitä varmaan joku kuva teetetään :)

      Poista
  4. Tosi suloisia kuvia,mutta miksi ihmeessä tytöllä on kaikista maailman mekoista pari kokoa liian suuri päällä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä me haluttiin juuri tuo? Mekko on kyllä aika lailla samankokoinen kuin muutkin Aavan mekot eikä mielestäni yhtään liian iso. Eikai kaikkien vaatteiden tarvi lapsella nuolla ihoa? :)

      Poista
    2. Ai niin joo, onhan siinä tosiaan hihat käännetty kun ne on vielä pitkät :)

      Poista
    3. No ne hihat sieltä paistoi silmään . Mutta ihmetys siksi että olet tosi taitava ompelija ja meganättejä vaatteita pimulla ni hassua että tämä valinta kuviin =)

      Poista
    4. Meillä on vissiin perinteenä nää käärityt hihat tai lahkeet 1v kuvissa ku veetillä on kuvissa myös kääritty lahkeita :) mulla oli alunperin kaks mekkoa tarkoitus laittaa kuviin joista tpone toinen ite tehty mutta enpä ehtinyt sitä toista laittaa kun pakko nopeaa ottaa kuvat ennen ku lapsi hermostuu :) onneksi itsessä ei op tossa suhteessa perfektionistin vikaa niin itellä ei ne hihat ota silmään ja mehän niitä kuvia katsellaan ;)

      Poista
    5. Tuo mekko on vaan niin ihana, tyyliltään se mitä kuviin halusin. Itse tehdyt on paljon kirjavampia ja kun rekvisiittana on vielä värillisiä tuoleja niin en halunnut värisekamelskaa :))

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Ja näistä pitäisi pystyä valitsemaan sitten parhaat! :)

      Poista