Malli: Möökö huppari
Ohje: Ruttunuttu
Lanka: Novita Kelo
Kulutus: 278g eli vähän vajaa kolme kerää
Koukku: nro 8
Möököstä tuli melko iso tuohon paitaan nähden :)
Möökö ulkoili meidän kanssa mm. kirppareilla, mistä ostin aivan täihanan pöytäliinan. Kangas on liian pieni meidän pöytään, mutta jospa tälle joskus löytyisi käyttöä. On niin kivan väristä, että voisin tehdä tuosta itsellekin vaikka mekon! Kangasta on melko reilusti kuitenkin.
Tällä viikolla tuli kokeiltua uutta salaattireseptiä. Tässäpäs teille couscouslohisalaatin ohje!
6dl keittämätöntä couscousia
pala kurkkua
tomaattia
nippuo rucolaa
fetajuustoa aurinkokuivattujen tomaattien kera öljyssä
4 kananmunaa
lämminsavulohta maun mukaan (itse käytin n.300g)
limejä maun mukaan (tässä kahden mehu)
Keitä couscous ohjeen mukaan samassa määrässä vettä kuin couscousia. Sekoita fetajuustot öljyineen valmiiseen couscousiin. Pilko muut ainekset salaattiastiaan ja sekoita joukkoon couscous. Purista lopuksi salaatin sekaan muutaman limen mehu. Limeä voi myös viipaloida koristeeksi salaatin päälle.
Tuo on hieno huppari, saiskohan itsekin joskus aikaiseksi..
VastaaPoista