tiistai 24. toukokuuta 2011

Hahtuvahousut ja muitakin kätten tuotoksia

Jostain syystä sain kamalan mielihalun eilen neuloa hahtuvahousut! Siis meillä ei käytetä edes sisävaippoja, minkä kanssa noita pidetään ja silti tuli semmoinen kutina, että haluan tehdä semmoiset ja neulahuovuttaa niihen jonkun kuvan. Eihän se auttanut kuin käydä tänään ostamassa Novitan Puroa ja 5½ puikoilla niistä syntyi housut tosi pienessä ajassa. Nyt illalla huovutin niihin muutaman tassun ja tuloksena kolme katkennutta neulaa... Huoh...

Mutta tässä ne nyt sitten on! Housut edestä!


Ja housut takaa! Nauhat puuttuu tuosta vyötäröltä vielä.


Innostus johtui ehkä siitä, että satuin lainaamaan eilen kirjastosta Ottobren, jossa oli noita sisävaippojen kaavoja ja maininta noista housuista. Lisäksi olen jossain blogissa bongannut aivan ihanilla kuvilla varustettuja villiksiä :) Tekisi sitten mieli ommella myös tuommoisia sisävaippoja ja testata, kuinka hyvin nuo pitäisi kuivana. Meillä kyllä nykyään on monesti mennyt yöllä pissat läpi vaipasta, niin nuo siinä tavallisen vaipankin päällähän estäisivät sitten petivaatteiden kastumisen.

Yritän käynnistellä projektia "Käytä ensin vanhat langat, ennen kuin ostat uusia". Tosin melko huonolla menestyksellä kun koskaan ei ole mitään lankaa tarpeeksi ja muut eivät sovi väriltään yhteen jne. Nämä nyt on kuitenkin tehty olemassa olevista langoista. Tuli melko pirteä yhdistelmä tuosta vihreä-ruskeasta, vaikka ei omia lempivärejä olekaan. Ja vähän kiristää tuo kirjoneuleosuus, olisi pitänyt kuvata jalassa. Olin kuitenkin laiska, enkä jaksanut ja sukat on sitä paitsi liian pienet omaan hehtaarijalkaan. Ohjeessa sukat oli tehty kärjestä aloittaen, mutta en ole koskaan tehnyt sillä tekniikalla niin päädyin tuttuun ja turvalliseen varresta aloittamiseen. Ohjeen lanka on myös huomattavasti ohuempaa, mutta sattui tuon kuvion silmukkamäärä passaamaan myös tuohon tekemäni sukan silmukkamäärään.

Malli: Vellamo
Lanka: 7Veljestä
Puikot: 3½mm
Langankulutus: 130g



Toinen Owlet-neulepaita on myös valmistunut. Tämä on menossa Tiinun Niilo-pojalle. Silmät pöllöt saavat vasta kotiutuessaan, sillä minun ei tarvitse itse ommella niitä. Pakkaan vain napit paidan matkassa :) Toivottavasti paita on sopiva vielä ensi talvena!

Malli: Owlet ravelryssä
Lanka: 7Veljestä
Puikot: 4,5mm ja 5mm
Langankulutus: 185g
Koko: 1v (pidensin hihoja ja helmaa)



Tässäpä näitä. Langat olisi hankittuna Niilon veljen paitaan, mutta enpäs päässyt neulomaan kun ei ollut sopivia puikkoja ja Kärkkäiselläkään ei juuri sitä tiettyä kokoa ollut kuin soittelin miehelle, että olisi tuonut töistä tullessaan. Siksi olikin hyvä tehdä välissä ne villikset, kun pakkohan sitä joku käsityö on olla Veetin päikkäreiden ajaksi!

1 kommentti:

  1. Oi, se on ihana!!!!

    Täytyy kyllä toivoa siitä huolimatta ettei kuitenkaan ihan heti tuu villapaitakelit :D Ekaks kaipaisin rantakelejä :D

    VastaaPoista