lauantai 21. syyskuuta 2013

Kummitädille

Kummitätini täyttää tänään 50v ja halusin muistaa häntä jollain pienellä lahjalla. Löytöpalasta löysin kivaa harmaata neulosta, joka on hauskasti kaksipuoleista. Toinen puoli on isompiraitaista ja toinen tuommoista tiheämpää. Reilusta metristä ompelin kaulahuivin ja pipon. Huivi on tehty niin, että oikea puoli on tuota isompaa raitaa, mutta kun sen kiepauttaa kahdesti kaulan ympäri, niin tuolta nurjalta pilkistää tuo pieniraitanenkin puoli.


Huivi on tehty täysleveästä kankaasta noin 90cm korkeana. Pipo on perus ruttupipo, jonka sivuja hieman rypytin framilonilla sekä lisäsin pari nappia rypytyksen päälle toiseen reunaan. Toivottavasti tämä setti lämmittää viileinä syksyiltoina, jos ei muuten niin vaikka kävelylenkillä! Onnea vielä tätäkin kautta! Tiedän saajan lukevan blogia ;)

Kaksi marjaa?

Kaivoin huvikseni koneelta pari Veetin vauvakuvaa ja laitoin ne vierekkäin pikkusiskon kuvien kanssa, että näkisin konkreettisesti, kuinka paljon lapsissa on samaa näköä. Kun näitä kuvia katsoo, niin onhan ne ihan samannäköiset! Ylemmät kuvat on otettu laitoksella ja näissä ainakin ovat hyvin paljon toistensa näköisiä.


Kylpykuvat on kotoa ja tässä kuvassa Veeti on kyllä pari viikkoa vanhempi kuin vauva nyt on. Kyllä tuota näemmä on Veetilläkin ollut tukkaa, vaikka muistelin että ei ollut :) Niin ne asiat vain unohtuvat kolmessa vuodessa. Tosin paljon vaaleampi tuo tukka on jo ainakin tuossa vaiheessa.


Ja näissä kuvissa tiitiäinen on jo kaksitoista päivää vanha! Maanantaina tulee jo se kaksi viikkoa täyteen, apua! Kuka pysäyttäisi kellot edes hetkeksi??






perjantai 20. syyskuuta 2013

Murr sanoi pikkuinen panda

Olen joskus aikoja sitten tallentanut Pinterestiin kuvan pandapiposta sitä varten, että voisin joskus painaa samanlaisen kangasväreillä. Olisikohan pipo Mini Rodinin? Vihdoin sain tässä ennen vauvan syntymää aikaiseksi kaivaa esiin kangasvärit ja tehdä tämän pipon.


Valkoinen trikoo on Kärkkäiseltä. Musta nuo on tosi hyvälaatuisen tuntoisia trikoita, kun ovat semmoisia paksuhkoja eikä semmoista ihme lirua. Sopii tosi hyvin pipomateriaaliksi. Piposta tuli kiva, tosin Veeti ehti viikolla pyyhkiä isin auton ikkunasta kurat tuohon pipoon, joten pesuun meni. Toivottavasti kestää tuo painoväri hyvin pesun!


Vauvan bodyt ovat suurimmaksi osaksi valkoisia, joten hurautin vielä kankaan jämistä bodyn koossa 56cm. Kaavana Bert-nappilistabody, jossa napit siirretty olalle. Tätä ei tosin kuvasta näy :) Koko on aika reilu ja sanosin, että vastaa enemmän seuravaa kokoa. Mutta meneepähän pidempään ja pituutta saakin olla lisää, että kestopeppu mahtuu myös!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kapalo vauvalle

Käyn aina silloin tällöin selailemassa Pinterstiä ja pinnailen itselleni talteen esimerkiksi ilmaisia ompelukaavoja, joita olisi kiva joskus testata. Muistin, että olen pinnannut joskus tuommoisen snugglerin eli kapalon vauvalle ja eilen kaivoin ohjeet esille. Vauva on nimittäin nukkunut kolme yötä putkeen yhdellä tai kahdella syötöllä sen jälkeen, kun alettiin kääriä se tiiviisti peittoon unille. Senpä vuoksi ajattelinkin ommella ihan kunnon kapalon, jonka saisi tarroilla kätevästi kiinni. Ohjeet ja ilmainen kaava tähän löytyy siis täältä . Ja tämmöinen siitä sitten tuli!



Päällinen Sari Ahokaisen Fall in love-trikoo Pehemiältä. Vuorena fuksiaa joustista Kärkkäiseltä. Vuorikangas ei nyt varsinaisesti sovi tuohon päällikankaaseen, mutta Kärkkäisellä ei ollut oikein hyvä valikoima joustiksia ja ajattelin, että tuolle tulee sitten muutakin käyttöä, koska sitä jää yli. Ostin kankaan ennen kaavojen tulostamista ja ihmettelin, että miten tuohon menee muka metri kangasta, mutta ohjeen mukaan tietty ostin sen verran ja käytin siitä säälittävän pienen palan :) Tarranauhaakin käskettiin ostaa 50cm ja sitäkin jäi paljon yli.


Siinä se pikkutoukka nyt pötköttää tuossa kapalossaan ja vetää tyytyväisenä sikeitä. Ilmeisestikin unet maittaa pussissa hyvin. Meillä kävi tänään mun neuvolatäti kotikäynnillä ja on tyttö ollut ruoka-aikaan tissillä, sillä paino oli noussut 400g viime torstaista, kun oli se lääkärintarkistus ja 300g syntymäpainosta :) Kyllä sen näkeekin, kun kaksoisleuka on alkanut kasvaa!


Psst, jos mun pinnailut Pinterestissä kiinnostaa, niin niitä löytyy nimimerkillä Lauruska ja pääset sinne suoraan tästä.

Kolme vee

Lauantaina meidän esikoinen täytti jo kolme vuotta! Pitääkö tähän laittaa myös se pakollinen "miten nopeasti tämä aika nyt oikein menee"-päivittely? :) Vaikka niinhän se tekee. Kuluukohan se aika nyt tästä lähtien sitten tuplasti nopeammin kun on tuplaten lapsiakin... Toivottavasti ei!

Vietetään Veetin oikeita synttärijuhlia vasta ensi sunnuntaina, koska ajateltiin, että sitten on vieraillakin paremmin aikaa keskittyä Veetiin kun ovat nyt ensin käyneet vauvaa katsomassa. Ei ole kiva, että Veetin synttärit menisi niissä merkeissä, että kaikki huomio on vauvassa. Vieraita kävi myös tänä lauantaina, koska kaikki eivät pääse ensi viikolla ja annettiin oma lahjakin oikeana synttäripäivänä. Leivotaan sitten ensi viikoksi kakku ja ostetaan ilmapalloja, joita Veeti halusi.


Isotädiltään Veeti sai tuommoisen kivan magneettiaakkos-kirjan, missä on kuvia ja sanoja, joita voi kirjoittaa magneettiaakkosilla tuommoiseen tauluun. Veeti onkin juuri nyt kiinnostunut kirjaimista, joten mun mielestä tuo oli ihan nappiostos! Kirjainten lisäksi myös numerot kiinnostaa. Veeti onkin oppinut jo kaikki aakkoset ja osaa kertoa, että mitä sanoja tietyllä kirjaimella alkaa. Eilen juuri oli itselle yllätys kun kauppaleikin yhteydessä Veeti osasi semmoisiakin numeroita kuin 64 ja 36, vaikka luulin, että osaaminen loppuu kahteenkymmeneen! Ovat kuulemma isin kanssa opetelleet suurempiakin numeroita ja hyvin on näemmä mennyt oppi päähän...



Tuo meidän kolmevuotias on myös sanallisesti melko lahjakas ja puhetta tulee kuin papupadasta jatkuvalla syötöllä. Hetkeäkään ei kotona kyllä ole hiljaista, jos Veeti on kotona! Veetiä luullaankin monesti vanhemmaksi mitä onkaan, kun puhuu niin hyvin ja on pitkä poika. Hoidossakin kehuivat, että kun on niin laaja sanavarasto, että luetaanko me paljon Veetille. Ja kyllähän meillä luetaan joka ilta iltasatu ja lisäksi myös päiväunille mentäessä. Tämän lisäksi saatetaan lukea myös muuten vaan päivällä.


Veeti itse oli toivonut lahjaksi legoja, kun meillä ei pieniä legoja vielä ole. Ja tulihan niitäkin, että toiveetkin toteutui. Veeti tykkää kovasti isin kanssa koota noita pieniä legoja ja veikkaan, että ei taida olla sitä vastenmielisintä hommaa isillekään... :)


Vauvasta Veeti ei ole mitenkään mustasukkainen. Lähinnä vauva ei kiinnosta ollenkaan. Korkeintaan kysyy joskus, että missä vauva tai haluaisi antaa tutin tai kysyy, että onko vauvalla nälkä. Muuten vauva saa olla rauhassa, eikä Veeti esim ole halunnut ottaa syliin, toisin kuin Veetin kaksivuotias serkku, joka useamman kerran viikonlopun aikana halusi pidellä vauvaa. Yhden kerran mies sai sen aikaa vauvan Veetin syliin, että sai otettua kuvia.




torstai 12. syyskuuta 2013

Kotona

Nyt se meidän pieni neiti viimein syntyi ja ollaan oltu jo tiistaista asti kotona! Sunnuntaina aamulla heräsin mahakipuun ja mietin, että onkohan tämä nyt supistelua vihdoin! Sitä jatkui päivän ja välillä aika säännöllisestikin, kunnes taas hiipui. Soitettiin kuitenkin varalta mun äiti hakemaan Veeti sinne yöksi, että ei tartte keskellä yötä alkaa odotella hoitajaa. Käytiin illan mittaan lenkillä ja lämmitettiin saunakin ja niinhän ne supistukset alkoi tulla yhä tiheämmin. Neuvolassa mulle sanottiin, että ei kannata jäädä toissynnyttäjänä odottamaan, että milloin ei pärjää enää kotona vaan laitokselle pitäisi mennä kun supistukset tulevat säännöllisesti. No puolenyön maissa supisteli jo parhaimmillaan kolmen minuutin välein, mutta ei kamalan kipeästi. Käytiin kuitenkin näytillä sairaalassa, mutta tultiin vielä kotiin yrittämään nukkumista särkylääkkeen voimalla. Käyrillä nimittäin piirtyi tasan yksi supistus!


Kotona en saanut kuitenkaan nukuttua, koska särkylääke ei auttanut mitään ja kivut vaan kovenivat. Puoli neljän maissa lähdettiin takaisin sairaalaan ja päästiin osastolle, missä sain kipupiikin. Tosin sekään ei kyllä tehonnut toisin kuin Veetin synnytyksessä. En saanut nukuttua siis oikeastaan koko yönä yhtään. Tällä kertaa pääsin myös kokeilemaan ilokaasua ja se veikin pahimmat kivut pois hetkeksi. Epiduraalin sain puoli ysiltä, jonka jälkeen sain nukuttuakin hetken aikaa. Tytöllä oli kiire maailmaan, sillä ponnistusvaihe kesti huimat neljä minuuttia ja kätilön piti jo toppuuttaa, koska ei ollut ehtinyt edes hanskoja laittaa käteen, kun neiti olisi jo syntynyt. Tavoite oli puolittaa Veetin synnytyksen kesto eli 22h ja siinä onnistuttiin, koska kokonaiskesto oli jotain 11h. Kaikkinensa synnytys eteni paremmin kuin Veetin, vaikka kivunlievitykset eivät ehkä tehonneet tällä kertaa niin hyvin. Mutta koska loppuvaihe oli niin nopea, oli jotenkin kokonaisuus vähemmän kivulias. Osasin myös hengittää paremmin ja vauvan sydänkäyrät pysyivät tällä kertaa parempina. Eikä tarvinnut tälläkään kertaa huutaa ja kirota kätilöitä tai miestä maan rakoon :)


Me ei otettu tällä kertaa perhehuonetta, koska Veetiä nyt ei kukaan olisi saanut viihdytettyä pienessä huoneessa vuorokautta. Olin siis yksin osastolla yötä, mutta pääsin huoneeseen, jossa ei ollut vierustoveria. Tai oli, mutta hän kotiutui melkein heti kun päästiin huoneeseen. Sairaalassa oli tylsä olla yksin ja aika tuli pitkäksi, joten kysyin tiistaina hoitajalta, että onko mahdollista päästä kotiin ja samana päivänä. Kotiutusta vaativaa lääkärintarkastusta ei olisi kuitenkaan voinut tehdä keskiviikkona, koska lääkäri oli paikalla vasta torstaina, niin en todellakaan olisi halunnut jäädä osastolle yksin kolmeksi yöksi. Selvisi, että meille oli varattu samalle iltapäivälle lääkäri, joka antoi luvan kotiutukseen. Päästiin siis yhden yön jälkeen iltapäivällä kotiin ja olihan se paljon mukavampaa kuin yksin osastolla oleminen! Oma vointi oli hyvä ja samoin vauvan. Kotona olisi myös vauvan isä, joka voisi hoitaa vauvaa, että saisin itse levätä tarvittaessa, toisin kuin osastolla.


Kotona on lähtenyt hommat sujumaan hyvin ja kyllähän tuo menee näemmä ihan vanhasta muistista. Vaikka aluksi pelkäsin,että en osaa edes pyllyä enää pestä noin pieneltä... Maitokin lähti jo eilen nousemaan ja imetys on lähtenyt hyvin käyntiin. Rytmiähän tuolla pienellä ei ole ja viime yö menikin vähän valvoessa. Tyyppi kun nukkui koko eilisen päivän, eikä oikein pysynyt edes syönnin aikaa hereillä, niin kyllähän sen sitten tietää, että mitä yö tehdään...


Tyttö on ihan veljensä näköinen! Pitää melkein kaivaa muutama Veetin vauvakuva näiden rinnalle, niin voi verrata. Siskolla on vaan enemmän tukkaa ja se on tummempi, vaikka meillä miehen kanssa on molemmilla oma väri vaalea.





On se vaan niin ihana ja söpö! Vaikka tässäkin kuvassa kivasti silmät katsoo mihin sattuu :) Toistaiseksi ollut myös ihan kiltti vauva, mitä nyt kakkasi kaaressa miehen päälle tänään ja meillä on mahdoton valtataistelu toisen käden kanssa aina imetyksen yhteydessä. Sekun haluaisi mennä koko ajan suuhun, niin koitappa sitten syöttää siinä toista ja sitten vauva huutaa suuttuneena kun ei saa maitoa, vaikka itse työntää väkisten nyrkkiä väliin :)


Ai niin, strategiset mitat 51cm ja 3365g. Paino tippui laitoksella sen verran, että kotiinlähtöpaino oli 3235g ja tänään lääkärintarkistuksessa 3240g. Kaikki oli hyvin, mutta pientä keltaisuutta oli, joten seurataan nyt sitä sitten.