torstai 1. joulukuuta 2016

Itse tehtävät joulukoristeet

Joulu on melkeinpä se ainut aika vuodesta, jolloin minunkin sisäinen askartelija herää horroksestaan. Joka paikka tulvii ihaniakin ihanampia vinkkejä helppohin joulukoristeisiin. Jospa jossain vaiheessa olisi itsekin aikaa värkätä edes jotain kivaa täksi jouluksi! Viime vuonna vinkkasin teille neljä erilaista diy-joulukoristetta , jotka tein itse ja tähän postaukseen kokosin Pinterest-tilini Christmas-taulusta muutamia kuvia helppoihin askarteluihin joulua varten. Myös Dobermami-blogissa oli vastikään muutama kiva DIY-vinkki!

Olisi mahtavaa joku vuosi toteuttaa blogin puolelle joulukalenteri, mutta pitäisi muistaa asia aiemmin kuin marraskuun lopulla :D Taidan silti fiilistellä joulua täälläkin ainakin muutaman postauksen verran. Nyt kun jouluun on vielä aikaa, on hyvä aloittaa näistä vinkeistä, jotka joutuu (tai saa) itse tehdä.

Tähtikranssi olisi helppo toteuttaa vanhoista kirjoista ja raitalangan pätkästä. Materiaalikustannukset alle euron luokkaa. Toki tämän voisi toteuttaa vaikka ihan yksivärisestä pahvistakin!


Käpykoristeet vaikka joulukuureen. Hopeaspraylla saa halutessaan juhlavampaa ilmettä näille.


Lasipurkkeja löytyy myös varmasti joka taloudesta ja jos ei nuottivihkosia löydy kotoa valmiiksi tuhottavaksi niin pinterestistä saa niitäkin tulostettua vaikkapa tästä  .


Tämmöiset pienet kuuset olisivat hauskoja vaikka kuusenkoristeena tai esimerkiksi joulukorttiin liitetttynä! Näyttäisi, että tuo on vain housun nyöriä tai kengännauhaa minkä läpi on pujoteltu langassa helmiä.


Kaapeista löytyvät ylimääräiset napit puolestaan voisi käyttää vaikkapa näin!


Tähtinauhaa olen joskus ommellut itse ompelukoneella ja se on koristanut useamman vuoden Veetin huoneen seinää.


Huopatähdet olisivat koristeiden lisäksi myös kauniita pakettikortteja, kun tuohon kirjoittaisi vaikkapa hopeatussilla nimen!


Pinterestissä tuli jotain sääntömuutoksia nyt syksyllä ja linkit eivät ainakaan omissa pinnauksissani toimineet enää, joten joudutte tällä kertaa tyytymään pelkkiin kuviin.

Onko teillä jotain kivoja diy-vinkkejä antaa? Niitä voi linkata vaikka kommenttiboksiin niin muutkin lukijat pääsevät niitä ihailemaan. Voit siis linkittää oman postauksesi aiheesta tai sitten jonkun hyväksi todetun vinkinkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti