tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kevättä kohti

Ihanan keväisiä ilmoja jo ulkona kun aurinko paistaa ja lämmittää vähän jo poskeakin! Tänään pakkasta oli muutama aste ja käytiin Veetin kanssa rattailla postissa heti töiden jälkeen. Vein postiin arvonnan palkintosukat ja niistä kuvaa sitten, kun ovat päässeet uuteen kotiinsa, jotta en pilaa yllätystä.







Siellä se killottaa niin kirkkaasti!

Auringonpaiste sai aikaan jokakeväisen tekstiilinvaihtovimman. Siivottiin jo tänään kun anoppi tulee huomenna yökylään ja hoitaa Veetiä torstain kun hoitaja on hiihtolomalla. Torstaina hyppään luultavasti sitten anopin kyytiin ja menen jo edeltä Kiuruvedelle ja mies tulee perässä perjantaina töiden jälkeen. Siivouspäivä jää siis välistä, joten hoidettiin se pois alta jo nyt.

Samalla vaihdoin vaaleammat verhot olkkariin ja vähän pirtsakoita tyynyjä kaveriksi. Heti on paljon keväisempi fiilis.






Tuli mieleen, että en ole ottanut kuvaa meidän "uusista" valokuvista, jotka laitettiin jokin aika sitten makkarin seinälle. Eli pari niistä Veetin yksivuotiskuvista päätyi kehyksiin vähän isompana versiona.


Makuuhuonekin kaipaisi jotain pirteämpiä tekstiilejä ja nuo tyynyt jo kovasti kyllästyttää. ..

Jossain vaiheessa ostin Halpa-Hallista tuommoisen makkara-maljakon ja se on ollut meidän makkarissa senkin päällä. Siirsin sen nyt eteiseen, josta otin jo kynttilät pois, kun niitä ei ole enää tullut niin paljoa polteltua. Oksissa roikkuu noita huovutettuja sydämiä. Huomaatteko muuten maljakossa yhtäläisyyden Marimekon maljakkoon? Mielestäni tämä on vähän halpakopio, mutta en ole raskinut ostaa aitoa niin tämä saa ajaa asian :)




sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kesäkausi korkattu!

 Nyt ois sitten ensimmäinen kesävaate Veetille tehty! Pitkähihaisille paidoille ei oo tarvetta enää enempää niin aloitin sitten kesäpaitojen teon. Ensimmäinen versio syntyi Papana-paidan kaavalla muokaten hihat vain lyhyeksi. Molemmat kankaat Fabriinasta.

Oiskohan hihat olleet kivemman näköiset, jos ois vaan huolitellut kaksoisneulalla, eikä ois ommellut resoreita ollenkaan? Kaula-aukko aiheutti myös päänvaivaa, kun siitä tuli aluksi liian iso! Piti sitten purkaa ja lyhentää vähän resoria. Niiiin kiva purkaa eka saumuroitua ja sitten vielä kaksoisneulattua ommelta...







lauantai 3. maaliskuuta 2012

Lauantaipuuhia

Tänään on taas ehditty tehdä vaikka mitä, kun herättiin Veetin kanssa seiskan jälkeen! Oli isin nukkumisaamu, huomenna on sit mun vuoro koisata niin pitkään kuin huvittaa :) Veeti katseli aamulla lastenohjelmia hetken ja sillä aikaa leikkasin parit housut ja paidan valmiiksi, että saan ommella, kun Veeti menee nukkumaan. Koko perheen voimin käytiin kirppareilla, kaupassa ja minä kangaskaupassa kun eilen unohdin ostaa resoria siellä käydessäni.

Kirpparilta löytyi Veetille hauska kauko-ohjattava ampiainen, josta puuttuivat patterit. Kotona oli pattereita ja onneksi lelu toimi. Hinta kerrankin kohtuullinen, 2,5e. Hauskan oloinen vempain, ääniä kuuluu, värit vilkku ja voi ohjata eteen tai sivuille :)



Kovin hyvää kuvaa en saanut ja pahoittelen valmiiksi, että olen saattanut kuvata nämä kuvat vahingossa makro-toiminnolla :D Ehkä siksi ovat vähän suttuisia...


Kirppisreissun jälkeen olikin Veetin päikkäreiden aika ja sillä aikaa hurautin kahdet mustat velourhousut. Isommat kummipojalle tilauksena tehdyt koossa 110cm ja Veetille samikset koossa 86/92. Alkaa tulemaan näemmä jo vähän rutiinia kun nämä syntyi varmaan puolessa tunnissa.

Kummipoika on aika tarkka, että housut ei saa painaa tai tuntua inhottavalta jalassa, joten nämä sivusaumattomat Saimit ovat varmaankin hyvät siihen kun ei ole kuin edessä ja takana pieni sauma! Muutenkin mukavan kapoinen kaava kun molemmat, Veeti ja kummipoika ovat melkoisia laiheliineja :)


Täällä on koko päivän paistanut ihanasti keväaurinko ja Veetin päikkyjen jälkeen käytiinkin vähän rattaiden kanssa lenkkeilemässä noilla kivasti peilijäällä olevilla teille. Joka paikkaan ei näemmä hiekoitusauto ollut ehtinyt. Käytiin rämpimässä vähän metsässä ja katsomassa kaupungin uusia tontteja! Rattaat piti jättää suosiolla tielle ja Veeti kaapata syliin.



 Illalla sain inspiraation kokeilla äippäpakkauksen makuupussin päällystämistä. Pussi on ostettu lastentarvikekirpparilta kahdella eurolla tähän tarkoitukseen ja muistaakseni ainakin puoli vuotta sitten ja on siitä asti odottanut sopivaa kangasta. Tänään hoksasin, että mullahan on tuota Aappa-kangasta ja käytinkin siitä osan tähän. Yllättävän näppärä homma jos purkamista ei lasketa. Vetoketjujen päät oli vähän haastavat, mutta muuten onnistui ihan hyvin. Veetin pussia en raskinut ottaa harjoittelukappaleeksi. Ja ei, meillä ei ole tälle mitään käyttöä ainakaan vielä, halusinpahan vain kokeilla :)


Kirpparista tuli mieleen, että on pakko jakaa teidän kanssa yksi hassu juttu. Joku myös äippäpakkauksen toppahaalaria kirpparilla hintaan 18e! Lapussa oli vielä maininta, että vähän käytetty, koska "Haalari unohtui kyläreissulla kyläpaikkaan ja kun saimme haalarin takaisin, se olikin jo liian pieni". Siis mitä, lapsi on lähtenyt talvella ilman haalaria, koska haalari unohtui kyläpaikkaan?? Ja toisekseen 18e!?!?!Itse taisin myydä omani kahdella eurolla.  Kaikki kuitenkin tietää, että se on pakkauksen haalari. Ja ne jotka ei tiedä, ei kyllä luultavasti maksa kirpparilla siitä tuollaista hintaa. Ei kyllä tulisi mieleen lähteä keksimään tuommoisia ihme selityksiä kirpparivaatteisiin... :)

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Pipomania ja kumpparimietteitä


Veetin nukahdettua päikkäreille surauttelin pari kevät/kesäpipoa. Jouduin myöntämään itselleni, että se meidän ihana tähtivälikausihaalari on vielä keväällä liian iso, joten ostin mustan haalarin kokoa pienempänä huutiksesta. Ja mustahan tarttee kaverikseen kaikkia kivan värisiä asusteita! Veetille siis turkoosi tähtipipo ja apilavelourista vähän paksumpi pipo. Näyttää vähän, että tuo apilapipo saattaa olla pieni :( Pitää kokeilla kun Veeti herää, mutta kangas ei kamalasti jousta, joten saa nähdä miten käy.

Apinakankaan jämä on marinoitunut ikuisuuden kaapissa kun se ei jotenkin ole enää napannut kun siitä on meillä muutama paitakin. Ompelin siitä pari pipoa kokoa taapero ja koululainen/aikuinen. Jos jollain on tarvetta niin pipon voi ostaa hintaan 10e/kpl. Pipossa on trikoovuori sisällä.



Edit: isompi apinapipo varattu!
 


Välikausi on siis puikoissa haalaria ja pipoja myöten. Kumpparit ovat vielä hakusessa ja jotain kivoja välikausihanskoja. Jos jollakin lukijalla olisi kivoja vedenpitäviä ja värikkäitä välikausihanskoja tarpeettomana koossa 1,5v niin voisin mielelläni ostaa :)

Kumppareista haaveilen tämmöisiä Veetille:



Nämä on siis crocsin kumpparit ja ovat varmasti miellyttävät ja kevyet jalassa. Viime syksynä Veetillä ei pysynyt kumpparit oikein jalassa kun ei vielä kunnolla kävelty ja pärjättiinkin Veetin serkun kumppareilla. Nyt varmaan tarttis kevääksi/kesäksi kumpparit. Onko kellään kokemuksia näistä? Koot menee vähän tympeästi 21-22 ja 23-24 ja Veetillä on nyt n. 13cm jalka ja kengät taitaa olla 22. Että onkohan tuo kokoa suurempi sitten jo valtava villasukankin kanssa? Onko kellään kokemusta näistä, että minkälaiset on käytössä?

Muutamia kumppareita oon kattonut kaupassa ja yllättävän raskaita ja kömpelöitä kumppareita tekevät noin pienille. Esim Vikingin kumpparit painoi tosi paljon ja se pohjakin oli jotenkin tosi massiivinen... No pitää käydä tutkailemassa löytyiskö Kärkkäiseltä noita niin vois vähän mitata sisäpohjaa ja tutkia muutenkin :)






keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Vauvalahjan toinen osa viime viikon tunnelmia

Sain tänään facebookin kangashamstereiden kautta ruskeaa trikoota, jota täältä ei kangaskaupasta löytynyt sopivan paksuna housuihin. Sain siis ommeltua tuohon vauvalahjabodyyn kaveriksi myös housut. Kaava Ottobren Little houses 1/2012 ja koko 62cm. Lisäsin vyötärölle resorin ja lahkeisiin reilun mittaiset resorit, jotka voi kääntää niin housut eivät heti jää pieneksi. Kiva setti tuli tästä!




Housuissa on siis takana tuollainen tehostekaistale ja kaava on sivusaumaton.


Piti siirtää jo viime perjantaina kuvia puhelimesta tänne sukulaisten iloksi, mutta en osannutkaan niin mies siirsi ne tänään :)





Ylläolevat kuvat ovat varmaan vähän vanhempia ja alla olevat ovat viime perjantailta, kun käytiin Veetin kanssa laskemassa mäkeä ja puistoilemassa. Tässä meidän lähellä on tuommoinen kivan kokoinen mäki, jossa voi käydä laskemassa pulkalla ja sinne pääsee sopivasti kävellen.


Veeti malttoi jopa istua pulkassa sen aikaa, että päästiin mäkeen asti. Kehen lie tullut niin laiska, että piti vetää aina mäki ylös kun herra ei jaksanut itse kävellä... :)


Lumentulokin saisi loppua, tuo käytävä takapihalle on jo niin syvä, että reunat ovat Veetin korkuiset...










perjantai 24. helmikuuta 2012

Sydämellinen pipo

Hurautinpas tänään itselleni sen aikomani pipon tuosta ihanasta sydänkankaasta! Tämmöinen mukava kymmenen minsan ompelus :)