Sivut

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Pantry eli ruokakomero

Meidän talon erikoisuutena on varmasti eräs ominaisuus, jota ei vielä ihan joka talossa tule vastaan eli pantry! Olisiko suomeksi ruokakomero oikea vastine tuolle? Ei tavallaan kaappi, vaan pieni tila keittiön yhteydessä, jossa voi säilyttää vaikkapa kuivatavaraa tai kodinkoneita. Jenkkiläisissä ohjelmissahan heillä on tosi usein isokin pantry, jossa on valtavasti erilaisia muroja ja välipalapatukoita muiden kuiva-aineiden lisäksi. Khloe Kardashian on mun pantryidoli! Meillä ei tämä pantry ollut alun perin suunnitteilla ja ensin pidin miehen ideaa siitä ihan typeränä. Mutta sitten pidin pienen tuumaustauon ja mietin, mitä mahdollisuuksia tuo pieni komero voisi tuoda. Pääni kääntyi siihen ajatukseen, että tämä pieni komero on varmasti arkieteisen lisäksi yksi meidän talon parhaimmista ratkaisuista! Ennen vanhaan nämä mahtoivat olla hyvinkin yleisiä ratkaisuja, mutta itse en tiedä yhtään taloa, jossa tällainen on, että olisi livenä päässyt katsomaan.

Tuolle komerolle saatiin hyvä tila kun pätkäistiin osa arkieteistä pois ja seinän sisään liukuva ovikin saatiin mahtumaan kätevästi keittiöön järkevälle paikalle. Laitan tähän ihan ensimmäisenä pohjakuvaa havainnollistamaan tilaa. Mulla on vähän semmoinen tyyli, että ensin hylkään kaikki ihan tyhmänä ideana, mutta sitten kun saan miettiä uudelleen, innostunkin todella paljon. Tämä ei ollut ensimmäinen projektin aikana eteen tullut tilanne, jossa käänsin takkini alkuperäiseen mielipiteeseeni nähden. Tosin hyvähän se on, että voi myöntää ensin olleensa väärässä.

ruokakomero

Jätin tuohon pohjakuvaan näkyviin myös keittiön ja tuon arkieteisen, niin on ehkä helpompi hahmottaa kokonaisuus. Jos meidän talopohja kiinnostaa muuten, niin siitä on oma postauksensa täällä. Ruokakomero ei siis ole neliöiltään kovinkaan suuri, mutta meillä on onneksi hyvin tilaa myös keittiön puolella. Yksi tärkeä rooli sillä on kierrätyksessä, sillä kierrätys varmasti yleistyy entisestään ja tulee tiukempia säädäntöjä kierrätyksen ja lajittelun suhteen. Meillä on tarkoitus laittaa tuonne ruokakomeroon hyllyjä, joiden alle tulisi sitten meidän nykyiset kierrätyslaatikot ja mahdollisesti ehkä yksi ainakin vielä lisää. Instagramissa nämä jo esittelin eli meillä on tälläkin hetkellä pari näitä Smartstoren laatikoita, joissa on pienemmät sisälaatikot. Mietin vain, että esimerkiksi pulloille tarvittaisiin pelkästään yksi tuollainen iso. Saakohan näitä ilman sisälaatikoita ostettua? Keittiön roskakaapissa on tosi pienet lajittelulaatikot, mutta tarkoitus olisi sieltä tyhjätä niitä tuonne komeron laatikoihin, että ei joka välissä tarvitse olla ravaamassa kierrätyspisteellä!

Nyt moni varmasti miettii, että miksi tuo ruokakomero ei jatku pidemmälle, jotta tuo yksi arkieteisen seinä saataisiin suoraksi. Se on jätetty tarkoituksella noin, että saadaan tuolle seinälle hyllyt. Alun perin siihen piti myös tulla jakotukkikaappi, joka olisi jäänyt tuonne upotukseen vähän piiloon.

Kierrätys tulisi siis lattiatasolle ja hyllyille esimerkiksi yleiskonetta sun muuta vähemmän käytettyä isoa konetta ja lisäksi myös jotain kuiva-aineita. Myös isot vessapaperi- sekä talouspaperisäkit saa laitettua tuonne kätevästi. Aika varmaan näyttää, että millaiseen käyttöön tuo tila lopulta tulee. Lasten kasvaessa ruokamäärä tuskin ainakaan vähenee... Lisäksi vaikka isommat maljakot ja tarjoiluastiat saa tuonne näppärästi eikä tarvitse purkaa hyllyltä kaikkea muuta roinaa edestä, että saisi ne ulos tavallisesta kaapista, jonne ne olisi ahtaasti sullottu muiden kamojen keskelle.

Kuva https://inhonorofdesign.com/

Pinterest on täynnä näitä ihania Pantry-kuvia ja näitä on jotenkin niin rauhoittava katsoa kun ovat hyvässä järjestyksessä. Olen katsonut joitain jaksoja The home edit- ohjelmaa Netflixistä ja rakastan niitä jaksoja, kun laittavat kuntoon näitä ruokakomeroita. Huvinsa kullakin...

Kuva https://www.katrinaleechambers.com

Tämä alin kuva on sellainen täydellinen inspiraatiokuva. Olisi ihana kun kaapit näyttäisivät aina tuolta! Siinä The home edit- ohjelmassa on myös omat laatikot niille pakkauksille, joiden sisältö ei ole mahtunut kokonaan esimerkiksi kuiva-ainerasiaan. Meilläkin kun on melkein kaikki kuiva-aineet Gastromaxin rasioissa ja aina ei paketti mahdu kokonaan astiaan, niin sitten tuonne ruokakomeroon voi viedä säilytykseen ne jämät ja sieltä sitten täyttää laatikoita tarpeen mukaan. Niille oli siinä ohjelmassa ihan oma nimetty laatikkonsa niin sieltä voi ennen kauppaan menoa tarkistaa, että onko joku oikeasti loppu vai onko jäänyt täyttämättä loput pakkauksesta.

Kuva Pinterest

Millaisia ajatuksia pantry teissä herättää? Kokisitteko te teille tällaisen hyödylliseksi, jos sille löytyisi järkevä paikka pohjapiirrustuksessa ilman talon neliömäärän lisäämistä.

7 kommenttia:

  1. Kelpais todellakin. Just nyt mieyin miksi ihmeessä en pitänyt päätäni täyskorkeista keittiön kaapeista vaan nyt on ärsyttävät pölyä keräävät matalat kaapit ja kaappien päällä rumia laatikoita yms. Roinaa.
    Ja olis varmaan mahtunut jos olis osannut sellaisen piirtää. Nyt tuossa keskellä on tavallaan saareke jossa on takka, eteisen kaappi (jakotukki sisällä) ja keittiötasoa ja kuiva-ainekaappi. Vähempi pöytätila riittäisi kun pöydillä lojuvia juttuja sais ruokakomeroon piiloon. Olis varmaan saanut tuohon piirrettyä jos olisi tajunnut.

    Etenkin hävikkiruokakauppojen suurpakkauksien kanssa on helisemässä, fiksua ostaa halvalla, tulee käyttöön, mutta tuskaa säilyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki muuten tuo et voi ostaa noita suurpakkauksia nyt kun on tila niille! Mää ajattelin et meidän korkeat kaapit vois tulla silleen "koteloinnin" sisään että ne ois seinän tasolla ne ovet. Just sen takia että ei se pöly kertyis sinne päälle!

      Poista
  2. Pikku Akka on lisännyt kommentin tekstiisi "Pantry eli ruokakomero":

    Siis tuollainen tila olisi niin huippu. Omassa lapsuudenkodissani oli ja on edelleenkin tuollainen. Meillä sitä sanottiin kylmäkomeroksi. Se vetää kyllä niin paljon tavaraa uumeniinsa. :)

    VastaaPoista
  3. Vahingossa poistin kommenttisi, joten lisäsin sen tuohon kun sain sen vielä s postista näkyviin mutta en osannut enää julkaista poistettua!

    VastaaPoista
  4. Ruokakomero eli skafferi oli meidänkin keittiössä.Remontin myötä ei tehty enää uutta,kahden hengen taloudessa ei tarvista. Tavaraa sinne sopii ,kun vain muistaa pitää järjestyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää yrittää keksiä semmoinen järjestys, että olisi helppo pitää tavarat omilla paikoillaan! ☺️

      Poista