Sivut

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Festivo - Uuden kodin odotetuin kodinkone

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Kotikylmiö Oy / Festivo

Meillä mies vastasi pääsääntöisesti meidän uuden kodin kodinkoneiden hankinnasta, koska hän niistä ymmärtää enemmän ja on kiinnostuneempi spekseistä. Mulle riittää se, että valitaan jokseenkin laadukasta ja sellaiset koneet, että ne oikeasti sopii myös ulkonäöltään meille. Jollakin pyykinpesukoneella ei ole niin väliä ulkonäöllä, mutta esimerkiksi keittiössä niillä "ei-integroiduilla" koneilla on, koska ne ovat keskellä kotia esillä koko ajan. Haluan, että ne sulautuvat kauniisti kokonaisuuteen, eivätkä hyppää silmille. Varsinkin kun meillä keittiö on keskellä taloa näkyvällä paikalla ja siitä on suora yhteys eteiseen sekä olohuoneeseen.

festivo kylmiöpakastin

Mies oli bongannut jostain tämän Mungolifen postauksen Festivosta ja oli vakuuttunut siitä, että meille tulee myös tällainen kylmiöpakastin. En ehtinyt silloin saman tien lukea juttua, mutta ensiajatukseni oli, että "nääh, siinä on niin pieni pakastin ja jotain muuta mutinaa". Kunnes luin postauksen ajatuksella ja sen jälkeen aloin ahmia tietoa Festivon kylmiöistä pitkin nettiä ja kyselin kokemuksia somekanavissa. Ja kyllä, olin täysin myyty! Sain myös pelkästään positiivista palautetta Festivon omistajilta, joten päätös oli tehty. Sanonkin, että jos olette koskaan harkinneet Festivoa, niin lukekaa myös nuo Annan postaukset, koska siellä on selitetty hommat ihan juurta jaksain, koska Anna on päässyt myös vierailemaan Festivon tehtaalla Hollolassa. 

festivo kylmiöpakastin

festivo kylmiöpakastin

Talomme valmistui korona-aikaan, jolloin lähes kaikista kodinkoneista tuntui olevan joko puutetta tai viivästymisiä. Osa rakentajista joutui vaihtamaan lennosta kaikki kodinkoneet eri merkkisiin tai tyytymään huonompiin vaihtoehtoihin. Festivon kylmiöt tehdään Suomessa, tarkemmin Hollolassa, mikä takaa nopean toimituksen, kun ei tarvitse odotella kodinkoneiden saapumista jostain Kiinasta vai missä ne lie pääsääntöisesti tehdään. Näin nimittäin meinasi käydä meidän muiden kodinkoneiden kohdalla, että eivät ehdi saapua ennen muuttoa, mutta se onkin toinen asia. Palataan takaisin tähän meidän unelmien kylmiöpakastimeen! Tiesittekö muuten, että Festivo on ainoa Suomessa valmistettava kylmälaite? Sen kotimaisuusaste on huimat 80%.

festivo kylmiöpakastin

Meidän kylmiöpakastin on malliltaan 120cm eli se on 120cm leveä; jääkaappi on 75cm leveä ja pakastinosuus vie loput. Eli normaaliin jääkaappiin verrattuna tuossa on reilusti enemmän leveyttä, mikä takaa puolestaan enemmän myös säilytystilaa! Viiden hengen perheessä kun ruokaa saattaa olla viikko-ostosten jälkeen paljonkin kaapissa eikä se määrä varmasti vähene, kun lapset kasvavat koko ajan ja samoin tekee ruuankulutus. Tuo 75cm kylmiö on tilavuudeltaan 500l. Meidän kylmiössä on tavallisten hyllyjen lisäksi kaksi HEVI-laatikkoa, joiden lämpötila on viisi astetta korkeampi kuin kylmiön muilla hyllyillä. Näin kasvikset ja hedelmät säilyvät pitkään tuoreina. Juureksia tosin olisi hyvä säilyttää kylmiön puolella, jotta ne eivät ala itämään.


Yksi Festivon suurenmoinen ominaisuus on se, että laitetta voi muokata omien tarpeiden mukaan. Nollalaatikoita sekä HEVI-laatikoita voi valita itse haluamansa määrän laitteeseen, kuitenkin maksimissaan kolme, joista yksi voi sijaita jääkaappilämpötilassa eli on viileämpi kuin hevilaatikko. Näin ei tarvitse tyytyä sellaiseen vaihtoehtoon, mikä sopii parhaiten jollekin toiselle perheelle. Tuo Nolla-laatikko on näissä uusissa kaapeissa pakasteen puolella. Ennen ne sijaitsivat kylmiön ja pakastimen alapuolella omina laatikoinaan. Nimensä mukaisesti laatikon lämpötila on nollan paikkeilla, jolloin lihat ja kalat säilyvät kaapissa tuoreina pitkään. Tämä on hyvä kätevää, jos ostaa kerralla paljon lihaa niin ei tarvitse pakastaa niitä välissä, vaan voi ottaa suoraan käyttöön ne tuolta nollalaatikosta. Nollalaatikoita voi kaappiin valita joko yhden tai kaksi. Festivon sivuilla voit valita itse juuri teille sopivan kokonaisuuden.
 
Päästiin testaamaan Festivon huoltoa heti kättelyssä, sillä jostain syystä meidän nollalaatikon tavarat jäätyivät, mikä ei ole tarkoitus tietenkään. Olin yhteydessä Festivoon, jonka huollosta laitettiin ensin sähköpostia ja kyseltiin muutamia asioita ja meille lähetettiin sellainen tracker, joka mittasi viikon ajan lämpötilaa tuolla laatikossa ja sitten se lähetettiin takaisin huoltoon, joka totesi lämmön menevän miinukselle. Paikallinen huoltoliike kävi sitten tutkimassa asiaa ja selvisi, että yksi tiiviste puuttui laatikosta. Se lisättiin ja ongelma oli sillä selvä. Eli tulipa myös testattua se, että huoltokin pelaa ja meiltä löytyy huoltaja samasta kaupungista ja oli vielä tuttu kaveri. Tuli samalla kyseltyä, että onko tarvinut paljon huoltaa näitä ja tuumasi, että todella vähän. Kehui ammattitason vehkeiksi ja laadukkaiksi laitteiksi, joilla on pitkä takuu ja osia löytyy hyvin. Oli kiva kuulla tuo vielä ammattilaisen suusta, joka on varmasti nähnyt jos jonkinmoista kodinkonetta.


Tuota nollalaatikon lämpötilaa voi myös itse vähän säätää, sillä tuolla toiseksi alimman laatikon pohjalla on säätöaukot, mistä säädetään nollalaatikon lämpötilaa ja tiivisteen asennuksen lisäksi laitettiin reiät kokonaan kiinni, niin alkoi lihat pysyä pehmeinä. Tuo kannattaa huomioida, kun ostaa tällaisen nollalaatikollisen kaapin! Tai kannattaa ainakin lukea ensin vähän ohjekirjaa ;)



Yritimme jonkin verran rakennusprojektin aikana tukea Suomalaisia yrityksiä ja paikallisia tai lähellä sijaitsevia yrityksiä mikäli mahdollista. Tämä sopi hyvin siihen samaan kategoriaan ja kotimaisuudessa on hyvää myös se, että jos joku osa hajoaa, saadaan siihen varmasti Hollolasta varaosa vielä vuosienkin päästä! Olikohan se varaosasaatavuus niin, että peräti 20v vanhoihin koneisiin saa vielä varaosan, jos joku hajoaa. Tuohan on samalla myös ekologista, kun ei tarvitse joko uusia koko laitetta tai kuljettaa varaosaa kalliilla toiselta puolelta maailmaa.


Nyt tietysti mietit, että miten tämä kylmiö eroaa tavallisesta jääkapista? Festivon sivuilla selitetään asia niin, että tällainen maallikkokin sen ymmärtää:

"Festivon kylmiöissä kylmäntuottajana on suurtalouspuolelta tuttu lamellihöyrystin, joka tuottaa tasaisen kylmyyden koko kylmiöön. Tasaisen kylmyyden lisäksi lamellihöyrystin tuottaa ruokatuotteiden säilyvyyttä edistävän korkean suhteellisen kosteuden käymällä hyvin vähän pakkasen puolella. Korkea ilmankosteus ja tasainen kylmyys mahdollistavat elintarkkeiden vapaan sijoittelun, joka tekee elintarvikkeiden säilytyksestä helpompaa ja säilytyskapasiteetista suuremman."

Juuri mun instassa erään kuvan yhteydessä käydyssä jääkaappikeskustelussa eräskin seuraaja sanoi, että heillä on mahdollista pitää jääkaapissa voita ainoastaan ylähyllyllä, koska muualla säilytettynä se on niin kovaa, että se ei levity pehmeän leivän päälle. Festivossa tätä ongelmaa ei ole, vaan ruuat voi laittaa mihin tahansa hyllylle, koska viileä ilma kiertää tasaisesti koko kylmiössä. Pois lukien tietysti ne hevilaatikot.

"Tavanomaisissa jääkaapeissa kylmätekniikkana käytetään jääkaapin takaseinässä olevaa levyhöyrystintä. Ruokatuotteiden sijoitteluun on kiinnitettävä tarkemmin huomiota – ethän halua säilyttää esimerkiksi maitotuotteita jääkaapin lämpimimmässä paikassa? Herkimmät tuotteet ovat myös vaarassa jäätyä osuessaan jääkaapin takaseinään.

Tavanomaisissa jääkaapeissa kylmyys ei jakaudu yhtä tasaisesti kuin Festivon kylmiössä, mikä johtaa siihen, ettei elintarvikkeiden säilyvyys ole yhtä hyvä. Paleltunut kurkku ja kovettuneet juustoviipaleet ovat varmasti monelle tuttuja ilmiöitä jääkaapissa.

Festivon kylmiöissä jäähdytys on selvästi tehokkaampi, tasaisempi ja nopeampi kuin tavanomaisissa jääkaapeissa."


Haluatte varmaan kuulla myös käyttökokemuksia kaapista nyt kun meillä on useampi kuukausi käyttöä takana. Ensinnäkin, olisin halunnut ottaa teille kuvia kaapista, joka on täynnä kaikkea herkullista ruokaa. Mutta en saa tätä koskaan täyteen! Vaikka tuon monta kassia ruokaa kaupasta, ne katoaa tuonne kaappiin, joten saatte tyytyä näihin vähän tylsempiin kuviin. 

Tilaa on reilusti, kun isot lihapaketit eivät vie tilaa tuolla itse kylmiössä vaan ne säilytetään siellä nollalaatikossa. Salaattivärkit, juurekset, perunat sun muut mahtuvat hyvin noihin kahteen niille varattuun HEVI-laatikkoon. Itse asiassa olen alkanut säilyttää nyt kylmiössä myös hedelmiä. Niitä voi ostaa reilummin kun nostaa hedelmäkoriin vain osan ja jättää loput kylmiöön, missä ne pysyvät parempana kuin pöydällä ollessaan. Koska kaappi on 75cm leveä, on myös oviosa leveämpi ja siihen menee kätevästi kaikki mahdolliset maidot ja mehukeitot sekä ketsupit ja muut maustekastikkeet. Maitopurkkeja taisi mennä muistaakseni jopa seitsemän kappaletta tuohon oveen.






Olen jättänyt alimman hyllyn tuohon oletuskorkeuteen, jolloin sen alle jää vain pieni tila. Tuonne menee kuitenkin juuri kananamunapakkaukset, joten nekään eivät vie nyt hyllyltä tilaa. Tosin kuvassa kananmunat ovat nyt tuossa toiseksi alimmalla hyllyllä ja alimmalla on Feelian valmisruokia. Päästään testaamaan kylmiö tositoimissa, kun meillä oli tuparit ja salaatteja ja ruokakuppeja säilytettävänä, mutta eipä se täyttynyt liian täyteen siltikään.


Festivoon saa lisäosana tällaisen ihanan "perunalaatikon". Meillä se on toimittanut kuitenkin juomakorin virkaa ruokakomerossa, koska se sopii sinne hyllylle kivasti ja on muutenkin kauniin näköinen säilytyskoppa. Jääkaapissakin se olisi kiva, mutta kun sitä veti lasia vasten, niin en kestänyt sitä ääntä! Olisi pitänyt ottaa tuon alin lasihylly pois ja sijoittaa tuo muovin päälle, jolloin siitä äänestä olisi päässyt.


Tuo pakastinosa jännitti hieman, että saadaanko sinne mahtumaan mitään, kun se on kapeampi kuin tavallinen pakastin. Yllättävän hyvin laatikot kuitenkin veti tavaraa. Liekö nuo laatikot hieman syvemmät kuin normaalissa pakasteessa, koska se takaseinän viilennin ei vie tilaa tuossa, kun kylmyys tulee tuolta ylhäältä. Saatiin sinne kaikki meidän vuokra-asunnon pakasteessa olleista ruuista ja lisäksi tämän vuoden marjoja. Meillä on kuitenkin käytössä varastossa pieni arkkupakastin, joten sinne menee sitten marjoja ja mehuja, jos tuonne ei mahdu! Sen vuoksi ei haittaa, vaikka tuo on vähän pienempi.


Ainut huono puoli minkä olen löytänyt on se, että tämän ovi aukeaa hieman eri lailla kuin tavallisessa jääkaapissa. Jos oven avaa "väärin", se tuntuu todella tiukalta ja siltä, että kahva jää käteen jos yrittää aukaista vielä lisää. Sittemmin olen oppinut käyttämään ovea. Kahvaa pitää nostaa ihan kahvan alaosasta ja odottaa sekunti pari, että ilma pääsee pois tiivisteen välistä ja ovi aukeaa. Olen siis ollut liian hätäinen. Nyt lapsetkin ovat oppineet aukaisemaan kaapin, eikä kukaan ole enää mutissut oven tiukkuudesta. Alussa sai oikeasti pelätä, että kahva jää käteen ja veikkaan, että vieraille tämän aukaiseminen ekaa kertaa saattaa tuottaa ongelmia. Toki voi olla, että tuo tiukkuus ehkä katoaa ajan myötä?



Summa summarum; Festivon kylmiö täytti kaikki ne olettamukset ja toiveet, mitä meillä siitä oli. Ei sitä varmastikaan turhaa kehuta pitkin nettiä! Uskoisin myös, että ollaan menossa entistä enemmän siihen suuntaan, että kotimaisuutta arvostetaan ja ollaan valmiita satsaamaan myös siihen hieman kalliimpaan kotimaiseen vaihtoehtoon! Minä päätin jo alussa, että jostain muusta nipistetään, jos Festivo ei mahdu budjettiin. Onneksi saatiin mahdutettua kuitenkin budjettiin Festivo ja muutenkin kaikki ne jutut, joita taloomme haluttiin, eikä ole tullut mistään asiasta suurta luopumisen tuskaa.



lauantai 23. lokakuuta 2021

Fern sweater itselle

*sisältää mainoslinkin


Neuloin itselleni jo toisen neulepaidan (jos villapaitoja ei lasketa!), tämän ihanan Knitting for Oliven Fern sweaterin. Ohjeen voit ostaa täältä  ja valitettavasti se löytyy vain englanniksi. Ohje oli kuitenkin aika helppolukuinen, vaikka ei olisi englanniksi aiemmin neulonutkaan. Itse tein tuon kauluksen matalana, koska en pysty pitämään mitään vaatetta, missä on korkea kaulus. Se kaulus alkaa heti ahdistaa ihan kamalasti.

Lankana paidassa on *Dropsin baby merino lankaa sävyssä vaalea vanhanajanroosa eli numero 26. Tähän olisi kuulunut kaveriksi vielä joku ohut mohairlanka, mutta jätin sen pois koska en jaksanut alkaa tilailemaan sitä erikseen. Tätä merinoa ostin Kärkkäiseltä ja malttamattomana halusin heti päästä aloittamaan niin eipä siinä jäänyt aikaa sitten tilailla mitään toista lankaa :D Toisaalta nyt kun varmistui, että malli on hyvä, tekisi mieli tehdä toinen sellainen pörröisempi versio!

Tämä on oikeasti vissiin vähän oversize-malli ja sen vuoksi uskalsin ottaa koon M. En halunnut liian isoa ja itse asiassa sovitin neuletta ensimmäisen kerran vasta silloin, kun sain sen valmiiksi. Ihan tosi typerää, mutta en olisi mitenkään jaksanut purkamista ja pettymystä. Ajattelin, että jos ei mahdu päälle niin lahjoitan vaikka jollekin pienemmälle ystävälle sitten mieluummin. Mutta onneksi koko osui kerralla nappiin!

Lanka loppui tietysti kesken niinkin kriittisellä hetkellä, että toisesta hiharesorista jäi tekemättä pari senttiä. Toisaalta pitäisi ehkä vieläkin jatkaa resoreita, koska ne ovat melko just ja just sopivat. Paremmin tulisi tuo hihan pussittava muoto esille kun resori olisi pidempi. Mutta saa nähdä jaksaako alkaa tehdä, yleensä kaikki tuollaiset "pikkujutut" tahtoo jäädä ikuisuusprojekteiksi.

Höyrytin neuleen ennen kuvan ottoa, mutta silti näyttää kyllä tässä alakuvassa, että se olisi tosi ruttuinen. Ei mene aina nämä kuvausjututkaan ihan putkeen. Sovituskuvissa ei onneksi näytä noin epämääräiseltä!

 

Se mikä mua ärsyttää tässä on se, että kun teen hiharesoria niin mulla jää puikkojen vaihtumiskohtaan selkeästi leveämpi väli ja se näkyy valmiissa neuleessa. Miten siitä pääsee eroon! Lisäksi pitäisi oppia joku hyvä ja joustava päättelytekniikka. Tähän paitaan kokeilen jotain itselle uutta ja joo, se joustaa, mutta samalla jotenkin myös vähän lörpöttää tuo päätelty reuna. Oisko vinkata joku hyvä tekniikka?

torstai 21. lokakuuta 2021

Esittelyssä aamiaiskaappi

Mietin reilu vuosi sitten vanhan kodin myytyämme, että mitkä tulevat olemaan meidän uuden kodin sellaiset asiat, joissa pihistetään ja joihin panostetaan. Löydät vanhan postauksen täältä. Tuolla en erikseen maininnut aamiaiskaappia, mutta se oli asia, joka haluttiin alusta alkaen keittiöön mukaan! Meillähän oli edellisessä 2013 rakennetussa talossa tällainen aamiaiskaapin esiaste, nimittäin rulokaappi. Ja siis nehän ovat tulleet nyt varmaan enemmän tunnetuiksi mitä silloin. Tuolloin ei monellakaan toimittajalla ollut noita edes valikoimissa. Tässä postauksessa se ainakin vilahtaa tuolla nurkassa. Siellä oli siis meidän kahvinkeitin, leivänpaahdin ja vedenkeitin sekä tee- ja kahvijutut ja leivät. Eli oikeastaan tosi samanlainen funktio, mitä aamiaiskaapilla nykyisellään. Nurkassa tuo rulokaappi oli kätevä kun oven aukeaminen ei vienyt tasolta tilaa.


Meidän keittiön väri on musta ja tasot koivun väriset, joten otettiin aamiaiskaapin sisusta myös koivun värisenä. Ensinnäkin mustassa näkyisi kaikki mahdollinen pöly ja muru ja lisäksi se olisi aika pimeä. Vaikkakin meillä on valot tuolla kaapin sisässä, mutta ei ne läheskään aina ole päällä. Meidän kalusteet on siis Omega keittiöiden ja heidän oma aamiaiskaappimallinsa on tosi edullinen verrattuna moneen muuhun. Tässä maksaa oikeastaan vain saranat ja ne taisi olla satasen luokkaa pari ja meillä niitä on tässä kaksi paria. Täysikorkeaan kaappiin niitä tulisi neljä paria. Sen lisäksi tietenkin normaali kaapin hinta. Olen vain lukenut, että monella firmalla aamiaiskaapit maksavat tonneja! Tosin en tiedä, että ovatko hinnat tullee alas kun markkinoille on tullut näitä edullisempiakin vaihtoehtoja.


Meidän aamiaiskaappi on 100cm leveä, jotta ovet mahtuvat menemään kokonaan rungon sisään. Kaappihan oli aluksi 120cm leveä, mutta sitä pienennettiin kun hoksattiin tuo moka, että ovet jäivät töröttämään rungon ulkopuolelle Omega onneksi hoiti tuon homman hyvin ja saatiin nyt sitten sellainen kaappi, mikä kuviin oli piirretty eli jossa ovet eivät jää näkyville vaan menevät kokonaan rungon sisään. Yleensä nuo ovatkin meillä auki, vaikka ne saisikin kiinni, Tuollaiseen ei siis välttämättä tarvitse ovia ollenkaan!


Meille tärkein funktio aamiaiskaapille oli saada kaikki keittiön pienkoneet pois tasoilta tilaa viemästä niin, että ne olisivat kootusti yhdessä paikassa. Tarvittaessa myös ovien takana piilossa. Siihen tarkoitukseen aamiaiskaappi tai vaikka se rulokaappi on loistava. Varsinkin kun kaikki muutkin kahvin tai teen laittamiseen tarvittavat värkit sijaitsevat joko aamiaiskaapissa tai ihan vieressä jääkaapissa.  Meillä on teepussit, irtoteet ja kahvi sekä suodatinpussit heti tuossa seuraavalla hyllyllä. Sieltä löytyy myös hunajat ja sokerit. Maidon saa jääkaapista melkein vierestä ja mukitkin löytyy aamiaiskaapista. Ainoastaan veden vuoksi joutuu kävelemään muutaman askeleen!

                                                  

Aamiaiskaapin alaosaan sijoitettiin kolme laatikkoa arkisia käyttöastioita varten. Ylimmässä laatikossa on meidän kahvimukit sekä lautasia. Tuosta on näppärä ottaa juurikin se muki teetä tai kahvia varten.



Keskimmäinen laatikko on pyhitetty enemmän lasten astioille (milloin näistä "ihanuuksista" pääsee eroon?!?) sekä erilaisille kulhoille. Eniten meillä käytetään Marimekon kulhoja, joten ne ovat aamiaiskaapin hyllyllä valmiina esillä. Tässä laatikossa on myös meidän Teeman pikkulautaset. Enemmän käytetään Marimekkoja noiden tilalta, mutta jos on paljon porukkaa niin sit katetaan nuo, koska niitä on enemmän. Pitäisi kyllä ostaa noita Marimekon pyöreitä lautasia lisää, niitä käytetään meillä leipä- sekä ruokalautasina ja itsekin aina nappaan tuollaisen käyttöön, mikäli ovat puhtaina. Kivempi syödä sellaisesta kuin yksivärisestä valkoisesta :)


Alin laatikko onkin sitten niitä aamu- ja iltapalavärkkejä varten. Täältä löytyy niin murot ja myslit kuin puurohiutaleet ja leivät. Lisäksi on teetä lisää niin tuolta voi sitten täydentää purkkiin, joka on tuolla hyllyllä. Aluksi tuntui vähän hassulta sijoittaa leivät tänne lattian tasoon, mutta nyt kun siihen on tottunut niin ei kai tuo sen kummempi paikka niille ole kuin mikään muukaan! Hyllyltä voi napata kupin ja laittaa sen tuohon aamiaiskaapin tasolle odottamaan ja kaataa tuolta laatikosta siihen sitten murut. Sama leivän ja lautasen kanssa kun molemmat ovat samassa kaapissa. Minusta tämä on nyt käytännössä osoittautunut todella käteväksi ratkaisuksi. Leivät meillä on myös laatikossa tuolla laatikon sisällä, jotta koko laatikon voi halutessaan nostaa tuolta ja samalla saa kerralla kaikki leivät esille. Ei myöskään ihan niin paljon kerry murusia laatikon pohjalle, kun leipäpussista murut tippuu tuonne laatikkoon.




Muutamien kuukausien käytön perusteella voin sanoa, että tämä 100cm leveä aamiaiskaappi on osoittautunut hyvän kokoiseksi. Laatikoihin mahtuu hyvin astioita, vaikka ylälaatikot ei ole kovin syvät. Lisäksi kaikki pienkoneet mahtuvat vierekkäin alahyllylle. Jos kaappi olisi vaikka 80cm leveä, pitäisi joku jättää tuolta pois. Toki se isompi, alkuperäinen 120cm olisi vielä tilavampi, mutta en ole kuitenkaan juurikaan kaivannut lisää tilaa. Sen 20cm pois otetun leveyden tilalle laitettiin tuonne vasempaan reunaan yksi pieni kaappi, joka on vain 30cm syvä. Siitä tuli meidän viinikaappi! Niin ja onhan meillä tosiaan tuolla aamiaiskaapissa säilytyksessä myös viinilasit sekä noita Marimekon isompia kulhoja. Ne ihan vain siitä syystä, että ovat niin kauniita, että on kiva pitää ne näkyvällä paikalla eikä säilöä niitä jonnekin kaapin perälle, mistä niitä ei ikinä näkisi.

Löytyykö teiltä aamiaiskaappia? Ja mikäli ei niin laittaisitteko tällaisen, jos rakentaisitte oman talon?

maanantai 11. lokakuuta 2021

Mustat suihkut - kalkin kerääjät vai helppohoitoiset ja tyylikkäät

 //Kaupallinen yhteistyö Damixan kanssa//

Uutta kotia suunnitellessamme oli selvää, että meille tulee mustat sadesuihkut pesuhuoneeseen ja suihkuja kaksin kappalein, kuten vanhassa kodissammekin oli. Edelliseen kotiimme valitsimme silloin aika tuntemattoman merkin eli Damixan suihkut ja olimme niihin tyytyväisiä koko sen kahdeksan vuoden ajan, kun talossa asuimme. Tai itselle merkki oli silloin ainakin ihan tuntematon eikä varmasti yhtä yleinen mitä nyt. Olimme oppineet käyttämään Damixan suihkuja ja koska niistä ei ollut mitään negatiivista kokemusta niin halusimme saman merkkiset uuteenkin kotiimme. Varsinkin kun suihkuja sai nyt mustana eli juuri sellaisina, mistä olimme haaveilleet!



Meidän valinta oli alusta asti Damixan musta Silhouet-malli. Tyyliltään se sopii oikein loistavasti meidän kylpyhuoneeseen ja miellyttää silmää kun kokonaisuus on yhtenäinen. Minusta Damixan hanoissa ja suihkuissa on ollut hyvä hinta-laatusuhde, sillä ne eivät ole markkinoiden kaikista kalleimpia, mutta ovat tyylikkään näköisiä ja me on ainakin niistä käytössä tykätty. Ja kahdeksan vuoden käyttökokemuksella sanoisin myös laadun olevan hyvä. Myös näissä Damixan suihkuissa on tyyppihyväksyntä, joka täyttää Suomen lain vaatimukset. Kaikissa markkinoilta löytyvissä mustissa suihkuissa sitä ei valitettavasti ole.  Tai ei ainakaan ollut vielä silloin kun me suihkuja katseltiin. Tämän asian varmistin myös heti Damixalta suoraan, että ei tule asennuksen kanssa sitten mitään ongelmia putkimiesten puolelta. Kiva ylläri kun ostaa suihkut ja putkari ei sitten suostukaan asentamaan, kun ei ole lain mukaisia hyväksyntiä, joten kannattaa olla tarkkana varsinkin noiden edullisempien suihkujen kanssa!

Tätä Silhouet-mallia näytti muuten saavan jo messinkisenä, kuparisena sekä mattavalkoisena perus mustan ja kromin lisäksi! Minusta noita ei ehkä ollut silloin kun asia oli meille ajankohtainen. Tai messinki saattoi olla, mutta kromia ja mattavalkoista en ainakaan ole aiemmin nähnyt. Nuo messinkiset sopii upeasti marmorisiin pesuhuoneisiin, mutta ei ole jotenkin kuitenkaan yhtään mun juttu. Kuparinenkin voisi olla tyylikäs ja ainakin erilainen valinta!

Nämä suihkut ovat melko samanlaiset ulkonäöltään kuin meidän vanhat (kuvia muuten näet ainakin täältä), mutta pieniä eroja on. Tai no suurin ero on tietysti väri, mutta muitakin löytyy. Tässä mallissa ei jostain syystä ollut enää alajuoksua ollenkaan. Tämä vähän harmitti aluksi, kun ei pysty esimerkiksi saunaa pesemään letkulla kun sitä ei saa tuohon kiinni. Päädyttiin sitten laittamaan suihkutermostaatti myös saunaan, joten sieltä saa nyt löylyvedet sekä pestyä saunan näppärästi. Edellisissä suihkuissa oli minusta aina hieman jäykät nuo napit, mistä pitää painaa kun avaa esim suihkun. Näissä ne on ainakin omaan makuun löysemmät ja helpommat käyttää. Damixat toimii kuitenkin hieman eri lailla kuin vaikkapa perus Oraksen suihkut. Monesti vierailla oli vaikeuksia käyttää niitä, mutta tämä malli on toki nyt yksinkertaisempi kun ei ole sitä alajuoksua ja kolmatta vaihtoehtoa. Pakko myöntää, että vanhalla suihkulla sain pari kertaa kasteltua itseni sadesuihkulla kun luulin laittavani alajuoksun päälle!

Näissä on tuossa pienemmässä suihkupäässä kolme eri asentoa eli veden saa tulemaan kolmella eri paineella. Täytyy tästäkin nolona myöntää, että piti laittaa samat suihkut omistavalle ystävälle naapuriin viesti, että onko teilläkin näin paska paine suihkussa, että ei tule kuin vähän vettä tuosta päästä. No siinä selvisi, että suihkussa oli tosiaan eri vaihtoehtoja sille vedenpaineelle, enkä ollut tajunnut sitä itse. Lapset olivat ilmeisesti vaihtaneet sen tuollaiselle asetukselle, että vettä tuli tosi vähän. Itse olin aivan raivona, että miten voi olla näin paska vehje, kun tukan pesuunkin menee ikuisuus! :D Onneksi ongelma ratkesi ystävän avustuksella ja hiustenpesukin onnistuu taas!

Jotain muutoksia on tuohon sadesuihkuosioon tullut, koska siitä tulee pienemmällä paineella tai vähemmän vettä kuin edeltäjästään. Uskon tämän toki liittyvän ekologisuuteen ja siihen, että vettä ei tuhlattaisi yhdellä suihkureissulla niin paljoa. Ymmärrän tämän näkökulman todella hyvin ja nyt myös sen, kun moni on tuolla keskusteluissa sanonut, että sadesuihkulla ei meinaa saada nopsaa tukkaa pestyä. Olen aina ihmetellyt moista väitettä, mutta nyt tajuan mistä se tulee! Tuohon tosin nopsaa tottui, että sitä vettä ei tule niin paljon ja kovalla paineella kuin aiemmassa suihkussa. Nyt kun on lyhyt tukka, niin voin hyvin pestä tuolla hiukset. Pitkät ehkä saattaisin huuhdella sit mieluummin tuolla pikkupäällä. Muuten mieluusti tykkään käyttää tuota sadesuihkua. Minusta on kiva kun vesi tulee yläpuolelta niin pysyy paremmin siellä veden peitossa kokonaan. Pikkupäällä kun suihkuttelee niin tuntuu, että tulee helpommin kylmä!

Selvää oli myös se, että suihkuja tulee kaksi. Varsinkin nyt kun meillä on ulkona poreallas ja kaikkien pitää käydä suihkussa ennen sinne menoa ja sieltä tullessa, niin ei tarvitse jonotella niin kauaa kenenkään omaa vuoroaan. Me käydään myös usein miehen kanssa yhtä aikaa suihkussa. Nämä on varmaan niitä valintoja, että kun kerran tottuu kahteen suihkuun, ei halua enää vaihtaa yhteen, mutta jos ei kahta ole ollut, ei sitä välttämättä osaa kaivatakaan. Sanoinkin miehelle tuossa joku päivä, että mieluummin ottaisin vaikka kaksi halvempaa ja ehkä rumempaakin suihkua mitä yhden hienon. Kertoo aika paljon siitä, paljonko arvostan kahta suihkua pesuhuoneessa! Vuokra-asunnossa oli vain yksi ja saunapäivinä oli kamalaa kun kaikille tuli yhtä aikaa tukalan kuuma ja vaihtoehto oli odottaa kuumassa saunassa tai mennä palelemaan pesuhuoneen puolelle odottamaan vuoroa kun kolme lasta suihkuttelee ennen sua. Toinen suihku on ainakin itselle käytännöllisyyden kannalta jo ehdoton, vaikka onhan se tuollainen arjen luksus myös.

Minusta mustat suihkut sopivat väriltään täydellisesti meidän kylppäriin, jossa mustia yksityiskohtia on esimerkiksi suihkuseinän kehys sekä saunan lasiseinän kiinnikkeet. Samassa tilassa on myös vessan puoli, jossa on myös musta Damixan hana sekä mustakehyksinen peili. Musta värimaailma piristämässä muuten harmaata huonetta jatkuu koko tilan yli ja tuo minusta kivaa särmää! En osaisi yhdistää tuohon tilaan ollenkaan kromisia suihkuja.

Tässä yläpuolen kuvassa muuten taitaa pikkaisen näkyä oikeassa reunassa tuo meidän musta saunan hana. Se jää siis tuohon kiukaan taakse seinään ja siitä on näppärä ottaa lisää löylyvetttä!

Damixalta tulivat myös meidän allashanat kylpyhuoneeseen sekä pikkuvessaan. Näissä hanoissa on sama Silhouet-malli ja sama väri kuin suihkuissa. Edellisessä kodissa oli myös Damixan hanat, joten valittiin nämä myös tänne vessoihin. Näitä en jaksanut sen kummemmin edes vertailla ja etsiä vaan päätin heti alussa, että otetaan nämä kun edellisessäkin kodissa oli nämä. Mitä sitä hyvää vaihtamaan.



Nämäkin sopivat mielestäni kivasti meidän vessoihin mustan värinsä vuoksi. Monesti muuten rakennus- ja sisustusryhmissä kysellään, että onko mustat hanat tai suihkut vaikea pitää puhtaana. Minusta nämä pysyy tosi paljon puhtaampina kuin kromiset hanat! Niihin jää helposti kalkki näkyviin, mutta näihin ei. Tai ainakaan tällaisella lyhyellä kokemuksella en sanoisi, että kerää kalkkia. Ovat myös helppo puhdistaa, kun vähän pyyhkäisee niin on taas siisti. Kromiseen jäi helposti pyyhkimisestäkin rantuja. Toki meillä nämä on ollut käytössä vain vähän aikaa, joten jos jollakin on parempaa tietoa, että pysyvätkö pidemmän aikaa näin siisteinä, niin pistä toki kommenttia.



Löytyykö teiltä mustia vai kromisia suihkuja ja hanoja? Ja jos on ollut molemmat, kummat on sun mielestä ollut helpommat pitää puhtaana?