tiistai 16. maaliskuuta 2021

Lolly pink hupparimekko

Ompelijat tietää, että joskus saattaa päälle iskea kunnon ompelujumi. Varmaan sama pätee nyös neulojiin. Silloin ei tee mieli yhtään ommella tai neuloa, vaan ajatuskin tuntuu pakkopullalta. Joskus jumin sitten laukaisee se, kun pakolla tekee jotain pientä ja siitä sitten leviääkin kipinä ommmella vielä vähän lisää. Mulla ehkä vähän jumittaa myös sen vuoksi, että mulla on aika ahdas tila ommella ja leikkoa kankaita, kun joudun säilyttämään kaikki kolme konetta makuuhuoneessa. Ennen ompelin monesti silloin kun mies oli työreissuissa, mutta nyt se ei onnistu kun joku lapsista tulee aina viereen silloin ja koneet ovat meidän makkarissa, missä joku lapsista siis sitten nukkuu, kun olisi ompelun aika.


Myöskään olemattomat omien kankaiden varastot eivät varsiaisesti ole houkutelleet ompelupuuhiin. Nyt kuitenkin merinoja tilatessani ostin myös muutamia kankaita Lalialta omien lasten ompeluksia varten. Kävin myös kirjastossa lainaamassa pitkästä aikaa kaavalehtiä inspiraatioksi. Löysinkin ihanan mekkohupparikaavan eli Ottobren 1/2020 Lolly Pinkin. Harmikseni tässä ei ollut kokoja kuin Viialle. Huvitti kun aloin tätä kaavaa piirtää niin löysin tämän saman kaavan kaavarullalta piirrettynä, mutta en ollut koskaan saanut aikaiseksi leikata edes kaavaa paperilta pois.
Koska Viia on niin hoikka, otin leveyden koosta 110cm ja pituuden koosta 122 muistaakseni ja tästä tuli just sopiva koko. Viiakin on tykännyt tästä ja ehtinyt pitää tätä useamman kerran valmistumisen jälkeen. Tällaisen voisi tehdä vaikka yksivärisenäkin, koska meillä on huomattavasti enemmän värikkäitä leggareita kuin yksivärisiä, jotka sopisivat tähän huppariin.

Mulla ois vielä muutama kangas tuolla korkkaamatta ja oon yrittänyt etsiä myös Aavalle vastaavaa kaavaa, mutta en ole vielä löytänyt. Joten saa vinkata vastaavaa kaavaa koossa 140/146 ja semmoista ei kovin kapoista mallia. Kesäksi pitäisi varmaan ommella kans jotain vaatetta, joten pitänee alkaa selailla urakalla kaavalehtiä, että mitkä ois kivoja :)



Mikä on teidän viimeisin valmistunut käsityö?

3 kommenttia:

  1. Oi, sama kaava tulilla! Minkä mittaiselle teit tuon 110/122? Piirsin juuri 110/116 ja mietin, onko se sittenkin liian lyhyt, taskuista tuntui, että ovat korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, meidän tyttö on ollut tuon mekon ompeluhetkellä alle 120cm, varmaan tuo 116cm olisi aika lähellä. Ja onhan nuo taskut ehkä vähän korkealla, ainakin näin jos kuvista kattoo :D

      Poista
  2. Oi, sama kaava tulilla! Minkä mittaiselle teit tuon 110/122? Piirsin juuri 110/116 ja mietin, onko se sittenkin liian lyhyt, taskuista tuntui, että ovat korkealla.

    VastaaPoista