sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Peikkonen-myssy

Neuloin eilen Viialle aivan ihanan uuden Peikkonen-myssyn! Olen ehkä täälläkin saattanut mainita, että olen välillä sellainen "kaikki mulle heti nyt"-ihminen ja kun saan päähäni jotain, se pitää saada heti. Usein tämä pätee varsinkin käsitöihin. Näin tämän pipon Instagramissa ja halusin heti päästä kokeilemaan samanlaista! No sitten googlettelin vastaavaa ohjetta, kun en tietenkään tähän hätään onnistunut sitä Klompelompe kirjaa saamaan mistään.  Bongasin sitten kuvahaulla tämän saman pipon blogista Punatukka ja kaksi karhua ja hoksasin kysyä ohjetta Hannalta, joka ystävällisesti sen minulle lähetti, kiitos vaan <3


Ohje löytyy siis alunperin kirjasta Klompelompe -  Neuleita koko perheelle. Minulta löytyy se kirjan eka osa, jossa on vain lasten neuleita ja olenkin tuosta kirjasta neulonut Kullanmuru-neuletakin  sekä merinovillamyssyn.  Pitäisikin kaupassa tutustua paremmin tuohon toiseen osaan, että olisiko se ostamisen arvoinen. Tuossa minun kirjassa ainakin on kivoja ohjeita.


Niinhän siinä sitten kävi, että perjantaina ohje oli minulla ja lauantaina sain tämän pipon melkein valmiiksi. Tai olisin saanutkin jo elokuvan aikana, mikäli ei olisi tarvinnut muutamaa kertaa purkaa ja neuloa uudelleen omien tyhmien virheiden takia. 


Neule on helppoa ja nopeaa tehdä, koska siinä jätetään melko paljon silmukoita neulomatta ja vain nostetaan puikolle. Sanoisin, että nopea neuloja tekee tämän muutamassa tunnissa, jos ei tee virheitä ;)

Oman löysähkön käsialan tuntien valitsin Viialle koon 6-24kk, mistä tuli juuri sopivan kokoinen. Tytöillä meinasi aamulla tulla jo riitä siitä, kumpi tämän pipon saa. Viia omi sen itselleen ja Aava toivoi itselleen valkoista vaaleanpunaisella tupsulla. Se pistetään sitten seuraavaksi työn alle. Ja itselleni voisin ehkä myös haluta tällaisen! Lapsilla on myös ihana tuo käsitys siitä, että minkä verran käsityön tekeminen kestää. Lähdettiin tosiaan puistoon ehkä kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun oltiin keskusteltu Aavan kanssa hänen tulevan pipon väristä. Aava sitten kysyi puettaessa, että missä se hänen uusi valkoinen piponsa on, jonka hän haluaa laitta myös puistoon. Oletti, että olin tuossa kymmenessä minuutissa jotenkin ehtinyt tehdä sen hänelle :D


Lankana tässä mikäs muukaan kuin Dropsin Merino Extra fine, joka on vain mun ihan lemppari! Puikot resorissa 3,5mm ja pintaneuleessa 4mm.





Aamulla sain viimeiset kierrokset tehtyä ja pääteltyä ja vetäisin vielä tupsun koristeeksi. Lähdettiin sitten tyttöjen kanssa puistoilemaan ja pelaamaan Veetin kanssa Pokemonia ja Viia halusi heti uuden pipon päähän. Tuo neule on muuten hassua, kun pipo tuntuu jotenkin paksummalta kuin ihan normaali sileä neule. Ehkä tämmöisistä voisi tehdä talviversioita laittamalla fleeecvuoren tuonne sisälle.


16 kommenttia:

  1. Mä ostin juurikin tuon kakkos osan kirjan kun vaikutti paljon kiinnostavammalta kuin ykkönen. Kaksi peikkonen pipoa olen tehnyt aikuiselle eli muokannut silmukka määriä, niin ihana pipo. Kirjasta voisin oikeastaan neuloa kaiken jos olisi käyttäjiä kaikille neulomuksille, itselle työn alla neuletakki kyseisestä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin selailin eilen sitä kaupassa ja mietin, että kivoja juttuja olisi! Mää en raski koskaan ostaa omaan neuletakkiin lankoja ku tulee niin paljon hintaa :/ Ja lopputulos olisi kuitenkin kamala :D MItä takkia niistä oot tekemästä ja mistä langasta?

      Poista
  2. Voi kun hieno! :) Vitsit kun minäkin osaisin neuloa..

    VastaaPoista
  3. OOo kuinka nopea oot! Niin söpö, taidanpa tehdä meidänkin neidille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan sulle <3 Mulla on toinenkin jo päättelyä vaille valmis, kivan nopsa malli neuloa!

      Poista
  4. Söpö pipo! En yhtään ihmettele, että riitaa on tullut. :)

    VastaaPoista
  5. Kertakaikkisen ihan pipo! Mulla on tuo Klompelompen eka osa, tarkoitus olisi tehdä sen ohjeilla myssy joulukuussa syntyvväksi odotetulle siskon vauvalle. :) Sinulla on kiva blogi, ensi kertaa vierailen täällä, liitynpä lukijaksi! Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oon tehnyt kans siitä kirjasta korvaläpällisen myssyn, johon on linkkikin tuossa tekstissä. Varmasti tulee mieleinen lahja, hauskaa syksyä sinullekin!

      Poista
  6. Aivan ihana 😍 Voisitko lähettää minullekkin tuon ohjeen. Meidän kirjastossa ei näyttänyt olevan tuota kirjaa :( mianmainosmeili@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Saisinko minäkin ohjeen mallikertaan? sanna.goman@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Saisinko minäkin, pliis- Näin tuon mallin ja kuulin tekijältä nimen, mutta kirjaa en voi hankkia, kun en asu Suomessa. Mutta aina kun näen jotain kaunista neuletta, syöksyn kysymään. Nyt stoppasi tähän. :) marja.liisa.sa@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Hei,tein lapsenlapselle ko pipon pari vuotta sitten.Kovassa käytössä kulahtanut.Nyt neljä vuotias neito haluaisi samanlaisen,mutta ohje kadonnut.Lähinnä olisin tarvinnut silmukka määrän ja loppukavennukset.Voisitko auttaa?

    VastaaPoista