tiistai 3. helmikuuta 2015

Synttäriviikon eka arvonta: Verson puodin lahjakortti!



Koska blogini on aika laaja-aiheinen, niin veikkaan, että tuskin läheskään kaikkia lukijoita kiinnostaa kaikki aihepiirit, jota täällä blogissani käsittelen. Siksipä halusinkin ottaa tämän myös arvonnoissa huomioon. Aika paljon tämä on välistä pelkkä ompelublogi ja ensimmäinen arvonta on kohdistettu teille kanssasisarille, jotka olette myös rakastuneet tähän mahtavaan harrastukseen eli ompelukoneen surruuttamiseen.

Jokaisella meillä ompelijalla on varmasti lempikauppansa, mistä kankaita hommaa. Kiintymyssuhteen syy voi olla esimerkiksi hyvä tai nopea asiakaspalvelu tai vaikkapa uudet, hienot kuosit tai miksipä ei vaikka halpa hinta tai laaja valikoima.

Minulla on muutama suosikkikauppa, joiden kuosit vaan kolahtavat ja lujaa. Niistä yksi on Verson puoti, josta on tullut hankittua melko monta erilaista kangasta. Pidän siitä, että yritys teettää omia kuoseja, joita ei muilla ole myynnissä tai sitten vain muutamassa paikassa. Myös aikuiset on otettu hienosti huomioon ja tarjolla on muitakin kuin niitä lapsellisia kuoseja, joita en itse niin miellä omiin vaatteisiin sopiviksi. Kokosin tähän alle muutamia vaatteita, jotka on ommeltu Verson puodin kankaista.














Tässä vilahti jo yli kymmenen ihanaa kuosia ja tässä ei ole läheskään kaikki, mitä mulla on ollut.

Verson Puoti lahjoitti minulle arvottavaksi 20e lahjakortin teidän lukijoiden kesken. Ja koska on synttäriviikko, niin haluan tämän viikon arvonnoilla muistaa teitä lukijoita eli arvontoihin voi osallistua vain olemalla jo lukija tai liittymällä arvonnan aikana. 

Laitappas kommenttiboksiin vaikkapa, että mikä on sinun suosikkikuosisi Versolta koskaan ja jos et tunne Verson kankaita niin minkälaisia kuoseja haluaisit jatkossa ostaa Versolta. Laitatteko vielä sähköpostiosoitteenne mukaan kommenttiin, niin tavoitan voittajan helposti.

Arvonta-aikaa on synttäriviikon ajan eli sunnuntaihin asti! Onnea arvontaan!

maanantai 2. helmikuuta 2015

Toivepostaus: Meidän koti

No niin, päräytetäänpä synttäriviikko käyntiin sen kummemmitta puheitta lukijatoiveen muodossa eli meidän kotiesittelyllä. Talon pohjakuvan voit kurkata aiemmasta postauksesta täältä.  Lisää juttua esimerkiksi meidän talon rakennusvaiheista löydät tunnisteilla rakennusprojekti.


Eipä tullut viikonlopulle aurinkoisia kelejä, jotka olisivat taanneet hieman paremmat olosuhteet kuvaamiseen, mutta näillä mennään. Ulko-ovesta kun astuu sisälle meidän kotiin, on näky tämä. Oikealle jää kahdet liukuovikaapit ja niiden väliin kodinhoitohuoneen ovi. Vasemmalle avautuvat lasten makuuhuoneet. Ensin Aavan ja sitten Veetin huone.


Tässä alemmassa kuvassa näkyy vielä lastenhuoneen ovien paikat.


Aavan seinään saatiin vihdoin itsenäisyyspäivänä laitettua uusi tapetti, tuo ihana Ferm livingin Half moon, jota olen pitkään kuolannut. Vihdoin kun Ellokselle sattui sopiva alekoodi, niin tilasin pari rullaa heti. Seinälle on tulossa vielä hyllyköitä, kunhan joskus saadaan ne asennettua sinne. Eihän tuossa tapetin odottamisessakaan mennyt kuin varmaan puolisen vuotta. Että jospa vaikka ennen kesää? :)



Aavan verhotangosta roikkuvat pallovalaisimet löysin muuten Kärkkäiseltä reilun kympin hintaan. Ovat paristokäyttöiset.



Aavan huoneesta seuraava on Veetin huone, joka tällä hetkellä sisustuksellisesti ärsyttää itseäni eniten. Haluaisin vaihtaa tuon tumman Expedictin johonkin vaaleaan säilytyskokonaisuuteen, mutta en ole osannut vielä päättää, että mikä olisi käytännöllisin.


Sängyn vastainen seinä kaipaisi jotai hyllyä, jonne saisi esimerkiksi Legoja esille. Tällä hetkellä se on ihan aution näköinen ja siihen suunniteltu Ikean Ekby näytti jotenkin valtavan suurelta ja päätyi sen vuoksi meidän makkariin.



Uusin pikkuhankinta Veetin huoneeseen on tuo sängyn vieressä oleva metallikori, jonka ostin yllättäen myös Kärkkäiseltä. Se on sen kokoinen, että siihen mahtuu hyvin kirjastosta lainassa olevat kirjat, eivätkä ne sekoitu omiin, hyllyssä oleviin kirjoihin. Lisäksi siitä on helppo ottaa iltasatukirja ja laittaa se takaisin nousematta sängystä.



Lastenhuoneiden ovelta katsottuna voi nähdä tuon toisen liukuovikaapin eteisessä ja sen vieressä olevan ovisyvennyksen.


Eteisestä tuohon mustalle matolle astuessa vasemmalle avautuu näkymä meidän keittiöön, josta voi bongata Aavankin huristelemassa autolla.


Ruokailutila jakaa keittiön ja olohuoneen. Haluaisin kovasti tuohon pöydän ympärille mustat pinnatuolit, mutta vielä en ole onnistunut semmoisia saamaan ja mietinkin, että kuinkahan kova homma semmoiset olisi maalata eri värisiksi, jos saisi väärän väriset...


Toiseen suuntaan puolestaan avautuu olohuone ja sen takana näkyy liukuovien taakse jäävä työ-/vierashuone. Meillä on yleensä aina liukuovet auki, mutta tarvittaessa valkoiset maitolasiset ovet voi vetää kiinni. Tämä on ihan kätevä ominaisuus silloin, kun mun ompelukamat on levällään pitkin huonetta ja tulee vaikka vieraita lyhyellä varoitusajalla :)





Työhuoneestakin meillä lähtee kaksi, tai oikeastaan kolme ovea, mikäli terassin ovikin lasketaan. Eli tuohon tietokonepöydän olohuoneen puolelle jää terassiovi ja toisella seinällä sohvan molemmin puolin ovat ovet pesuhuoneeseen ja meidän makkariin.

Pesuhuoneesta ei ole sen kummempia kuvia nyt, koska tuo tila on muutoinkin haastava kuvata pimeytensä vuoksi saati sitten varjoisana päivänä. Sauna jää oikealle ja tuolta suihkuseinämän takaa mennään meidän huoneeseen ja sen oven vastapäätä oikealta pääsee kodinhoitohuoneeseen, mistä puolestaan pääsee sinne eteiseen eli lähtöpisteeseen.


Tältä näyttää meidän makuuhuoneessa työhuoneen ovelta katsottuna.


Ja tältä pesuhuoneen ovesta päin. Tuossa seinällä on nyt kirjahyllyn virkaa toimittamassa se Veetin huoneeseen suunniteltu Ikealainen.



Makuuhuoneeseen ei ole oikeastaan kamalasti sisustuksellisesti panostettu. Tuohon oikealle seinälle sängyn viereen haluaisin jotain, mutta koska pinnasänky on taas kohta tulossa siihen, jätän ehkä suosiolla sen sisustamisen myöhemmäksi.


Tämmöinen on meidän koti. Melko väritön ja pelkistetty, mutta niin meidän näköinen :)

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Supersunnuntai!

Sunnuntaiheipat! Nyt on kuulkaas niin kiva viikonloppu takana, että oksat pois. Eilen pääsin ystävän luokse ompelemaan päiväksi Aavan kevättakkia ja samalla tietenkin parannettiin vähän maailmaa. Illalla sitten kotona vielä lasten kanssa saunareissu ja elokuvaa ja jätskiä miehen kanssa. Tänään oli mun vuoro herätä lasten kanssa ja tein meille aamupalaksi tuoreita teeeleipiä. En tiedä, miten oon voinut unohtaa tämmöisen todella helpon herkun olemassaolon!Ohjeen nappasin Uusikuu-blogista, mutta laitetaan se vielä teille suoraan tähänkin:

Helpot teeleivät noin 9kpl:

3dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
3tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1dl juustoraastetta
50g voisullaa
2,5dlmaitoa
(minä laitoin vielä auringonkukansiemeniä sekä suolatonta yrttimaustetta ja tein taikinan tuplana)
Sekoita kuivat aineet sekaisin keskenään, lisää viimeisenä joukkoon rasva ja maito.
Lusikoi leivinpaperille pieniä kasoja, ja taputtele jauhojen avulla leivät litteiksi.
Pistele vielä haarukalla reikiä leipään, ja heitä uuniin.
N. 225°c ja 15 minuuttia.

Tuoreena ainakin maistui todella hyvälle, iltapalalla testaan sitten sen kylmän version :)


Kun mies heräsi ja sai omat teeleipänsä syötyä, lähdettiin pihalle lumihommiin. Tai no, mies kolasi ja minä vedin Aavaa pulkassa. Lunta on jo niin paljon, että ei mitään puhettakaan, että saisin niitä enää työnnettyä kasojen päälle. Ostettiin Veetille perjantaina Kärkkäiseltä sukset ja Veeti pääsi ensimmäistä kertaa hiihtämään oikeilla suksilla. Parivuotiaana Veeti kokeili niitä kenkiin kiinnitettäviä, mutta ne ei kyllä olleet mikään menestys. Ensi viikolla hoidossa onkin hiihtoa, joten hyvä oli vähän harjoitella etukäteen. Pihalla oli vaan vähän liikaa lunta ja kamala lumipyry!



Välistä sujui ihan hyvin, mutta kyllä iso osa ajasta meni siihen, että sai olla auttamassa Veetiä ylös maasta.


 Hommaa ei varmasti helpottanut se, että ei saatu oikean mittaisia sauvoja, koska ne olivat loppu ja siksi piti ottaa vähän liian pitkät. Pitää käydä muualta ostamassa varmaan oikean kokoiset niin saa vähän niillä sauvoillakin tukea tuohon hommaan.

Laitettiin huvikseen ne Veetin vanhat remmisukset Aavalle ja kyllähän tuokin niillä jo eteenpäin pääsi!




Ennen pohalle lähtöä tein valmiiksi taikinan Hellapoliisin sivuilta napattuun Sisäänleivottuun kebableipään. Lähdin sitten ennen muita sisälle ja kävin tekemässä leivän loppuun ja laittamassa uuniin. Oli muuten älyttömän hyvää ja olisi riittänyt isollekin porukalle tuo annos. Tätä pitää kyllä tehdä joskus eri täyteversiolla. Suosittelen kokeilemaan.



Sisäänleivottu kebab-leipä


4 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1 dl öljyä
100 g maustamatonta jogurttia tai rahkaa
2 munaa
n. 12 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
300-400 g kebablihaa
1 dl kebab-kastiketta
200 g juustoraastetta
1/2 dl jalapeno-renkaita tai maun mukaan
1 dl paahdettua, kuoretonta paprikaa suikaleina (säilyke)
1 sipuli ohuina viipaleina
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen.
Sekoita joukkoon suola, öljy, jogurtti, munat ja keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe. 
Jos haluat oikein muhkean leivän, kohota taikinaa tässä vaiheessa noin puoli tuntia.

Kaulitse taikina ohuehkoksi suorakaiteen malliseksi levyksi ja nosta leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Jaa puolikkaalle levylle täytteet tasaiseksi kerrokseksi.
Käännä tyhjä taikinalevy täytetyn päälle. Sulje reunat kääntämällä reunat täytetyn taikinalevyn alle.

Paista 200 asteessa, kunnes leipä on saanut väriä ja näyttää kypsältä.
Kurkkaa myös leivän alapuolta.

Tarjoa sellaisenaan tai raikkaan salaatin kanssa.



Ruuan jälkeen lapset menivät päikkäreille ja ehdin katsoa yhden jakso Pretty little liarsia ja kutoa sukkaa.  Keräsin myös uintikamppeet valmiiksi, sillä välipalan jälkeen lähdettiin Nivalaan uimahalliin koko perheellä. Ollaankin viimeksi käyty siellä Veetin kanssa silloin, kun odotin Aavaa. Täällä ei ole sunnuntaisin uimahalli auki, vaikka Nivalaa isompi paikka onkin. Ihan tyhmää, kun itsestä ainakin tuntuu, että se sunnuntai olisi just paras päivä niiden käydä uimassa, jotka ovat viikolla töissä eivätkä meinaa ehtiä illalla uimaan. Meilläkin päästäisiin lähtemään joskus viiden ja kuuden välissä ja sitten takaisin pitäisi olla jo seiskaksi niin aika tiukille menee se ehtiminen töiden jälkeen.

Aavakin oli ihan kotonaan uimahallissa, vaikka on uinut ainoastaan Turkissa. Veeti pelkäsi ensimmäisillä kerroilla aikoinaan uimahallissa ja suostui vaan kävelemään altaassa eikä esimeriksi istunut ollenkaan veteen. Aava puolestaan meni heti kuin konkari ja kävi isossa altaassakin meidän kanssa. Veeti uskalsi mennä itse jo liukumäkeen, joten minäkin pääsin muutaman altaanmitan uimaan, kun Pasi katsoi Aavan kanssa Veetin perään liukumäkeen, mutta ei tarvinut enää kaveriksi mennä. Pitää ehdottomasti mennä kyllä uudelleenkin piakkoin! Harmi, että uimahallit aukeavat myös niin myöhään viikonloppuisin, että ennen päikkäreitä ei ehdi käydä. Lapset saisi varmaan melko hyvin unille parin tunnin uintireissun jälkeen :)

Huomasin myös, että oli ihana käydä uimassa itse kun ei mitään paikkaa kolottanut. Kävellessä mua on alkanut vaivaamaan joku ihme issiaskipu tai vastaava, että pakaraa vihloo. Uidessa tuota ei tuntunut. Pitää yrittää päästä vaikka edes kerran viikossa yksin uimaan, että saisi vähän jotain kuntoilua tähän elämään.


Päivä oli kaiken kaikkiaan touhukas ja lisäksi oli hyvää ruokaa. Mitäpä sitä muuta voi sunnuntailta toivoa? Mitenkäs muiden sunnuntai on kulunut?

Huomenna käynnistyy nelivuotissynttäriviikko ja luvassa on ainakin kolme eri arvontaa, joten olkaahan kuulolla! :)