Blåvatnet; retki turkoosin veden äärelle

Norjan reissulla yksi mun omista "must see"- kohteista oli Blåvatnet eli tuo kuvistakin tuttu turkoosiakin turkoosimpi pieni järvi tuntureiden(?) keskellä. Oltiin varattu retkelle aikaa torstaipäivä ja meille sattui todella kuuma keli. Vettä oli onneksi mukana niin paljon, että se ei loppunut kesken matkan. Takaisin tullessa nimittäin vastaan tuli porukkaa, jotka valittelivat veden loppumista jo siinä menomatkalla. Saattoi olla aika janoinen loppureissu!

Matkan pituus yhteen suuntaan oli vähän reilu 4km ja sen kestoksi oli merkitty puolesta toista kahteen tuntiin, riippuen vähän retkelijoiden iästä. Norjassa on ilmeisesti tyypillistä merkitä kaikki reitit vaativuudeltaan melko alakanttiin ja tämänkin suosituksissa luki, että koko perheelle sopiva reitti, vaikka loppumatka oli melko vaativaa kivikkoa! Meillä meni lasten kanssa vähän vahaa puolitoista tuntia mennessä ja takaisin tullessa reilusti vähemmän. Vaikka oltiin paikan päälläkin jonkin aikaa kun tehtiin ruokaa siellä, niin retken kokonaiskesto oli nelisen tuntia.

 Alussa päästiin kulkemaan pieni matka pitkospuita pitkin ja sen jälkeen suurin osa matkasta oli pelkkää muhkuraista kivikkoreittiä. Melko puuduttava reitti kulkea, koska alun jälkeen tuollaista polkuakaan ei ollut vaan kuljettiin kivien päällä. Piti koko ajan katsoa, mihin astuu että ei nyrjäytä nilkkoja. Sateella varmasti tosi ärsyttävä matka kulkea kun kivet on liukkaat!

Reitin varrella virtasi pieni polku, josta pystyi huljuttelemaan mukavasti viilentävää vettä naamalle, kunoikein aurinko porotti kuumasti.

 

Sanoisin, että ihan pienen lapsen kanssa en lähtisi. Jos siis lapsi on sen ikäinen, että kävelisi jo itse eikä kulje repussa. Enkä kyllä tiedä olisinko itse uskaltanut lähteä vauva repussakaan tuonne, vaikka näkyi siellä sellaistakin porukkaa. Meidän lapset jaksoi kävellä tuon suht hyvin ja juoksivatkin paljon mun edellä menemään. Mut loppu meni sellaseksi kiipeämiseksi, että melko hankalaa jos lapsi ei itse osaa kiivetä vielä kunnolla. Myöskin vanhemmille ihmisille voi olla melko rankka reissu.  Tuollakin matkalla tärkeintä on tietenkin levähtää tarpeeksi ja pitää juoma- ja evästaukoja. Kuten kaikilla muillakin retkillä :D Meillä varsinkin Viia olisi aina syömässä jo heti retken alussa!

Alla olevasta kuvasta näkee vähän esimakua siitä, mikä oli edessä. Tuossa vaiheessa kuitenkin odotti jo niin kovasti perille pääsyä, että tuo lopun kiipeily oli ehkä enemmänkin virkistävää vaihtelua monen kilsan tylsän kivireitin jälkeen.

Tuolla taustalla se Blåvatnet jo pilkistää! Samalla alkoi konkretisoitua se, että järven vesi todellakin on turkoosin väristä eikä sitä ole kaikkien kuviin muokattu turkoosiksi. Näitä tämän postauksen kuvia ei ole käsitelty ollenkaan, joten värit ovat täysin sellaisia, millaisena kamera on ne toistanut ja vastaavat aika hyvin todellisuutta.

'

Vesihän tuolla oli niin hyytävän kylmää, että ei puhettakaan että olisin käynyt tuolla uimassa, kuten varmaan melko moni muu paikan päällä vieraillut. Meilläkin Aava yleensä ui melkein joka paikassa, mutta ei tuolla! Viia kävi vähän lorkkimassa ja vedessä ja mies ui ihan kunnolla. Itselle tuli kylmä katsella vierestä toisen uimista. Samaan aikaan vierestä meni muitakin uimaan ja melkoisia huudahduksia sai tuo kylmä vesi muissakin aikaan.

Koska tuolla reissulla meni useampi tunti aikaa, otettiin lounasvärkit mukaan. Niinkin gourmeeruokaa kuin nuudeleita ja tonnikalaa. Vaan enpä ole koskaan kokannut yhtä kauniissa maisemissa ja tuollainenkin ruoka voi maistua mahtavalta, kun saa samaan aikaan ihastella luontoa ja sen ihmeellisyyksiä, kuten tätä turkoosia vettä keskellä ei mitään.

Pysäköiminen polun lähtöpisteen parkkikselle oli tosiaan melko kallista. Oltiin nelisen tuntia koko reissulla ja pysäköinnistä piti köyhtyä 17e. Ilmeisesti vuorokausihinta olisi ollut parinkympin luokkaa, joten jos olisi tuo etukäteen tiedetty, olisi menty edellisenä iltana tuonne yöksi eikä oltaisi maksettu leirintäalueesta. Tuolla oli kuitenkin vessat ja kahvila ja sinänsä hyvät olosuhteet yöpymiseen asuntoautolla. Ihmettelinkin vähän tuonne mennessä autojen määrää kaikilla tienvarren mahdollisilla pysähdyspaikoilla, mutta parkkimaksun maksun jälkeen selvisi sekin. Kaikki mahdolliset paikat oli käytetty ilmaiseen parkkeeraukseen! Ja ymmärrän kyllä, koska olihan tuo parkkimaksu oikeasti aika jäätävän suuruinen.

Vaikka matka järvelle olikin hieman tylsä, oli paikan näkeminen kyllä kaiken kävelyn arvoista! Ja olihan tuolla turisteja melkoisesti tai ainakin siellä kävi päivän aikana todella paljon varmasti väkeä. Järven ranta on kuitenkin melko pitkä, joten meidänkään vieressä ei ollut juuri ketään vaan kaikki olivat jääneet vähän eri puolelle uimaan. Pohjois-Norjassa on joku toinenkin vastaava järvi, joka on vähemmän tunnettu, mutta sen nimi pääsi kokonaan unohtumaan! Kertokaa toki kommenteissa, jos muistatte sen ja joku haluaa mennä rauhallisempaan paikkaan. Muistelin vaan, että sinne oli jonkin verran pidempi matka, jonka takia se jäi meiltä käymättä ja mentiin tuonne.

 Tuolta jatkettiinkin sitten matkaa Gorsabruan sillalle ja Suomen puolelle!